Jollain tavalla koen itseni hirveän onnekkaaksi siinä, että minulla on erityinen oikeus seurata elämän itkettävän liikuttavia tapahtumia ja saan siitä vielä rahaakin. Joskus tietenkin vastapainoksi elämä näyttäytyy järjettömän epäoikeudenmukaisena, kuvottavana ja raakanakin. Usein koen itseni pieneksi ja heikoksi niin että oikein itsekin ihmettelen sitä valtavaa luottamusta, jota minulle osoitetaan. Viime kuukausina kuitenkin jokin uudenlainen ja ihmeellinen levollisuus ja luottamus on hivuttautunut minuun. Olen huomannut osaavani ja pystyväni entistä nopeammin, entistä tehokkaammin ja ennen kaikkea entistä paremmin. Tiedän vieläkin joutuvani ja haluavani oppia, mutta nykytilanne on jo aika hyvä.
Viime kuukausina olen kehittymiseni ohella kiinnittänyt huomioni erääseen ihmisten piirteeseen, joka tällä hetkellä ei niin ole muodissa, mutta joka näyttää yhdistävän onnistujia.
Pitkäjänteisyys!
"Kaikki mulle heti nyt" ja "Minä, minä, minä" -maailmassa tuloksia ja muutoksia odotetaan nopeasti, kvartaaleissa. Siksi onkin erityisen upeaa nähdä aina silloin tällöin todisteita siitä, että joku jossakin vieläkin ponnistelee pitkällä tähtäimellä eli myös pitkäjänteisesti. Se on hykerryttävää ja omaa elämää koskettaessa mahtavaa. Jopa kiihottavaa ;-)
Pitkäjänteisyys onkin todennäköisesti sukua slow-liikkeelle, slowariudelle. Perille pääseminen, tuloksen saaminen tai muu päämäärä ei silloin olekaan ainoa kiinnostava juttu, vaan matka itsessään on tärkeää. En silti väitä, ettei pikaelämälläkin olisi paikkansa. Kuten suupaltti ja fiksu ex-työkaverini totesi: Sekä pika- että tantraseksillä on aikansa ja paikkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti