Big Babies

Jouduin etsimään runoa erääseen kiitokseksi annettuun lahjaan ja sillä nettiretkellä silmäni osui aforismiin joka menee näin: "Parempi aito vihollinen kuin epäaito ystävä."

Olin miettinyt kolmea läheistä ihmistä rehellisyyden ja aitouden kannalta. Yksi heistä elää avioeron harkintavaihetta, mikä on muuttanut häntä ihmisenä ainakin toistaiseksi yllättävän paljon. Aloin jo epäillä ystävyytemme laatua aiemmin luulemaani hatarammaksi, mutta onneksi luuloni osoittautuivat ainakin toistaiseksi vääriksi. Toinen ystäväni on koko ystävyytemme ajan käyttäytynyt ailahtelevasti ja epäennustettavasti. Toisaalta hänellä on myös hyvin rankka tausta, rakastettavat piirteensä ja kivoja perheenjäseniä, jotka myös kuuluvat ystäväpiiriini.

Viimeinen ihmisistä on vaikein. Hänellä on (minun mielestä) maailman rehellisimmät kasvot ja silmät, joita molempia koen osaavani lukea. Tämän lisäksi hän on avoin, hyvä ja rohkea keskustelija. Muutkin asiat ovat ok. Mutta onko se enää tottakaan, että tämä tyyppi on niin kaikin puolin hyvä, kiva, kunnollinen, fiksu ja ennen kaikkea aikuinen järkevä ihminen?

Nykyään ei ole muotia olla tavis, eikä tietenkään myöskään ennalta-arvattava, suoraselkäinen, rehellinen, aito tai avoin puhumattakaan siitä, että ottaisi vastuuta yhteisistä asioista ilman rahallista palkkiota tai vähintään julkista glooriaa. Jokainen tietenkin sanoo olevansa aito, mutta rehellisyyden nimissä olisi varmaan parasta puhua epäaitoudesta. Lisää asioita, joita pidetään tylsinä: odottaminen, tyytyminen, arki, luovuttaminen, vastuunotto jne. Kuvan kirja pisti ajattelemaan ja välillä nauramaan, vaikka monia sen sisältämistä asioista olinkin ajatellut jo aiemmin.

Enkä missään nimessä väitä, että minä olisin ainoa aikuiseksi kasvanut tässä maailmanlaajuisessa Big Babies -talossa...