wet wet wet

Kiva ilma! Siis kiva ilma, kun otetaan huomioon, että on lauantai, olen edelleen puolisairaana* ja minun pitäisi olla purjehtimassa. Vettä tulee tasaisesti ja koko maisema on vaaleanharmaa tavalla, joka ennustaa saman kelin jatkuvan iltaan asti. Eli tänään on täydellinen päivä parannella itseään ja tehdä kotona pakollisia sekä nautinnollisia juttuja. (Hih...) Joutessani voisin kuitenkin kertoa yhden pienen tarinan työpaikalta:

Eräänä päivänä istuttiin työpaikan ruokalassa viiden hengen porukalla. Pöydässä sattui olemaan vain omia kollegoitani ja yksi toista ammattiryhmää edustava työkaverimme. Eräs naiskollegani, joka on iältään viisikymppinen ja kooltaan XXL, kertoi hankkineensa jäsenyyden eräälle kuntoklubille. Vastauksena tähän uutiseen tämä toista ammattikuntaa edustava nainen aloitti monologin, jossa hän vuodatti, kuinka kauhean kalliita ne jäsenyydet ovat, ja kuinka se alkaa syksyn myötä harmittamaan kun se summa menee joka kuukausi tililtä, ja eihän keski-ikäiset enää jaksa siellä klubilla käydä kuin harvoin, mutta nuorille ne jäsenyydet sentään kannattavat kun nuoret jaksavat käydä useita kertoja viikossa, ja kun työnantajakin tarjoaa niin halpoja hyviä liikuntamahdollisuuksia jne. Siis what? Ymmärrettävästi jäsenyyden hankkineen kollegan ilme muuttui hämmentyneeksi, mikä lisäsi monologin pitäjän kierroksia. Koska kaikki muut keskittyivät lautasiinsa, otin ojentamisen omiin käsiini. Kysyin monologin pitäjän teatraalista äänensävyä matkien, miksi hän haluaa pilata toisen ilon**. Vastaukseksi kysymykseeni sain muutaman tuhahduksen ja paikalta poistumisen.

Onko mahdoton ajatus, että jonain päivänä suomalaiset naiset pystyisivät kannustamaan ja kehumaan toisiaan?

* Kolmas lääkekuuri menossa, mutta nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä.
** Elämässäni näyttää käynnistyneen suorapuheisuuden ja -eleisyyden (huom. taannoinen keskisormi merellä) kausi.