Kotikone on edelleen telakalla, minkä vuoksi en saa laitettua kuvia tänne, vaikka niitä on tullut otettua. Ajattelin kuitenkin tulla toteamaan, että kesäloman loppumisesta asti elämä on ollut melkoista kaahausta. Olen tehnyt aika paljon töitä ja viettänyt tavallista sosiaalisempaa elämää. Suuria tunteitakin on koettu, mutta niitä on nyt ollut niin paljon, että ne ovat sekoittuneet toisiinsa neutraaliksi mössöksi. Tavallaan mikään ei oikein tunnu miltään tai ei hetkauta eikä yllätä. Sössöä ja mössöä. Olen kyllä suunnitellut, että kunhan ehdin, niin vietän yhden surupäivän ja yhden riemupäivän. Kompakti nykyihminen varaa kalenteristaan aikaa tuntemiseen...
Syksyn aikana olen ehtinyt vierailla sukukokouksessa elämäni ensimmäistä kertaa. Se oli aika kammottavan kummallista. Kävelin erään kaupungin kulttuurikeskukseen, jossa oli aika paljon ihmisiä liikkeellä. Aulassa tunnistin kuitenkin heti kymmenisen ihmistä ulkonäöltä sukulaisiksi, joita en ole koskaan nähnyt edes valokuvissa. Tiedättehän sen tunteen, kun joku henkilö näyttää itsesi näköiseltä, vaikka olisi 30 vuotta vanhempi mieshenkilö? Samalla retkellä sain kuulla omistaneeni yli kaksi vuotta taloa, jossa olen vieraillut yli 20 vuotta sitten. Muistan vain omena- ja luumupuut sekä liukkaan kallion. Toisekseen olen kunnostautunut muutamissa sosiaalisissa verkostoissa, joista osa on sähköisessä muodossa. En ole niistä aiemmin paljon välittänyt, mutta alkuvaikutelma on ihan positiivinen. Löysin esimerkiksi internetistä vanhan eurooppalaisen työkaverini, jonka kanssa huhkimme yli 10 vuotta sitten eräässä saarivaltiossa. Edelleen olen aloittanut yhden harrastustyyppisen toiminnan ja terveyskuurin, joista ehkä lisää joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti