Nappikauppaa

The winner takes it all - the loser has to fall

2011-07-31T21:43:00.000+03:00

Abbaa siteeraten...

The gods may throw a dice
Their minds as cold as ice
And someone way down here
Loses someone dear
The winner takes it all
The loser has to fall
It’s simple and it’s plain
Why should I complain...

Vähän aikaa täytyy palella...

2011-02-15T18:19:00.000+02:00

Pakkasta parikymmentä astetta. Silti kevät tuntuu olevan tosi lähellä.

Toinen loppuu,
että toinen voisi alkaa...

Yahoo!

2010-11-15T11:32:00.007+02:00

Hullu työtä tekee, pähkähullu kolmea..!

2010-06-12T17:52:00.005+03:00

Ihminen joka edellisessä postauksessa valitti liiastaan, on haalinut itselleen kolme eri palkkatyötä. Kolmen työpaikan loukku antaa kuitenkin myös uudenlaista liikkumavapautta, koska ne sattuvat olemaan joustavia. On vapaus ottaa vapaata, mutta täytyy myös itse seurata tuloja, verotusta ja muuta byrokratiaa. Täytyy laskuttaa, huolehtia päivärahoista, matkakuluista, välineistä jne. Yrittäjyys väijyy lähitulevaisuudessa. Ehkä jo syksyllä...

Sitä ennen nautitaan kesästä, lomasta, matkasta ja elämyksistä.

Liika

2010-05-23T13:12:00.003+03:00

Liika on merkillinen, koska se voi tarkoittaa puutetta tai ylimäärää. Niiden väliin jäävä määrä lienee sitten sopiva. Kuka mittaa ja millä perusteella? Anna Puu:ta lainatakseni:

"Se pistää miettimään... Se alkaa naurattaa... Sellaista käy... Kaikki katoaa aikanaan..."

Olen taas yrittänyt päästä eroon turhasta irtaimistosta ja tällä kertaa minimalismin käsi on tarttunut kirjahyllyyn. Jostain ihmeestä siunaantuu kirjoja, joita olen kuuliaisesti järjestänyt kirjahyllyyn. Paitsi että se ei ole enää pariin vuoteen riittänyt, enkä halua lisää kirjahyllyjä. Olen puolen vuoden ajan antanut kirjoja lahjaksi, lähettänyt ylläripaketeissa kauemmaskin, jättänyt löydettäväksi asemille ja kahviloihin. Ennen vein antikvariaatteihin, mutta lähin antikvariaatti paljastui nuuskakioskiksi ja niissä muissakin vaikuttaa olevan jo ennestään liikaa kirjoja.

Luopuminen on minulle haastavaa. Koska olen saanut lukemisesta uuden otteen, huomaan säilöneeni kirjoja, joita tuskin koskaan tulen lukemaan. Eilen päätin luopua kahdeksasta. Haluan päästä eroon "pitäisi lukea" kirjoista. Parin antoisan kirjan ahnaasti nauttiminen auttoi näkemään tilanteen uudesta näkökulmasta. Jos kirjan lukeminen vaikuttaa jo etukäteen pakolta, ei kannata vaivautua. Toisen vaiheen kirjatkin erottuvat jo hyllystä; noita seitsemää kirjaa en enää halua säilyttää. Elämäntilanteen muuttuessa olen kasvanut ulos niistä. Haluan kuitenkin selata ja käpälöidä kirjan, josta luovun. Uusista nautinnollisista kirjoista luovun pian lukemisen jälkeen. Luen, nautin ja luovun. En halua säilöä paperia, vaan kokemuksia.

Elämään kuuluu velvollisuuksia. Elimistö aiheuttaa pakkoja. Jäsenyyksiin liittyy pakkoja kuten verotus ja lakien mukaan eläminen. Ihminen kuitenkin myös itse kerää pakkoja ja "pitäisi tehdä" asioita. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Luopuminen on oikeastaan aika orgastista.

Sairasvuoteelta terveisiä...

2010-04-11T16:38:00.004+03:00

Kuumetta ja ants-in-the-pants.
MatkaKuUmEtTa!!!

Onneksi on netti, josta voi lukea vinkkejä ja kuolata kuvia.
Kauas ja pitkäksi ajaksi. Kiitos.

Pääsiäisbeagle

2010-04-02T19:59:00.002+03:00

Into each life some rain must fall

2010-01-23T14:10:00.009+02:00

Lämpömittari on -10 asteen alapuolella, vaikka kirkas kevätaurinko on porottanut siihen kohtisuoraan jo parin tunnin ajan. Sama aurinko paljastaa raadollisella julkeudellaan huonekalujen pölypinnoituksen ja syksyllä rästiinjääneen ikkunoiden pesun. Kevät on siis kovaa vauhtia tulossa ja Nappikaupan ylätunniste on taas ihanan ajankohtainen.

Kevätauringon tavoin maailmanlaajuinen finanssikriisi ja lama on paljastanut laajalle levinneet turhamaisuuden, kateuden, vihan, laiskuuden, ahneuden, ylensyönnin ja himon. Vaikka nousukausien tavoin laskukaudet kuuluvat talousjärjestelmiin yhtä keskeisesti kuin kriisit ihmisten elämiin, on moni nähtävästi ajatellut, että nousukausi jatkuu ikuisesti, asuntojen hinnat nousevat ikuisesti, korot laskevat jatkuvasti, pikavippejä ei tarvitse maksaa takaisin, kosteusvaurion voi peittää maalilla, hyvä työntekijä ei voi jäädä työttömäksi, lasten hankkiminen ei vaadi sitoutumista, ihmiset eivät valehtele, rikoksista ei jää kiinni, rahalla saa mitä vaan, pahuuden voi parantaa, kivaan ihmiseen voi luottaa jne.

Peruskouluissa pitäisi opettaa enemmän taloustietoa ja ikivanhoja epätieteellisiä viisauksia.

- Elämä opettaa. (You learn by living.)
- Sitä saa mitä tilaa. (You get what you pay for.)
- Niin makaa kuin petaa. (You reap what you sow.)
- Ei nähdä metsää puilta. (Can't see the forest from the trees.)
- Parempi aito vihollinen kuin epäaito ystävä. (Better the devil you know than the devil you don't.)
- Kaikki mikä kimaltelee ei ole kultaa. (All that glitters is not gold.)
- Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. (Easy come, easy go.)
- Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. (A penny saved is a penny earned.)

Onneksi kesä tulee aina. Niin myös nousukaudet talouselämässä ja henkilökohtaisissa elämissä. Sananlaskuissa sateen jälkeen paistaa aurinko ja se paistaa myös risukasaan (Every dog has his day). Ja vaikka Muikkis onkin yrittänyt elää järkevästi ja samalla kuitenkin elämästä nauttien, kesää odotetaan täälläkin...

Pitkäjänteisyys meiks mii hot!

2009-09-12T16:14:00.003+03:00

Jollain tavalla koen itseni hirveän onnekkaaksi siinä, että minulla on erityinen oikeus seurata elämän itkettävän liikuttavia tapahtumia ja saan siitä vielä rahaakin. Joskus tietenkin vastapainoksi elämä näyttäytyy järjettömän epäoikeudenmukaisena, kuvottavana ja raakanakin. Usein koen itseni pieneksi ja heikoksi niin että oikein itsekin ihmettelen sitä valtavaa luottamusta, jota minulle osoitetaan. Viime kuukausina kuitenkin jokin uudenlainen ja ihmeellinen levollisuus ja luottamus on hivuttautunut minuun. Olen huomannut osaavani ja pystyväni entistä nopeammin, entistä tehokkaammin ja ennen kaikkea entistä paremmin. Tiedän vieläkin joutuvani ja haluavani oppia, mutta nykytilanne on jo aika hyvä.

Viime kuukausina olen kehittymiseni ohella kiinnittänyt huomioni erääseen ihmisten piirteeseen, joka tällä hetkellä ei niin ole muodissa, mutta joka näyttää yhdistävän onnistujia.

Pitkäjänteisyys!

"Kaikki mulle heti nyt" ja "Minä, minä, minä" -maailmassa tuloksia ja muutoksia odotetaan nopeasti, kvartaaleissa. Siksi onkin erityisen upeaa nähdä aina silloin tällöin todisteita siitä, että joku jossakin vieläkin ponnistelee pitkällä tähtäimellä eli myös pitkäjänteisesti. Se on hykerryttävää ja omaa elämää koskettaessa mahtavaa. Jopa kiihottavaa ;-)

Pitkäjänteisyys onkin todennäköisesti sukua slow-liikkeelle, slowariudelle. Perille pääseminen, tuloksen saaminen tai muu päämäärä ei silloin olekaan ainoa kiinnostava juttu, vaan matka itsessään on tärkeää. En silti väitä, ettei pikaelämälläkin olisi paikkansa. Kuten suupaltti ja fiksu ex-työkaverini totesi: Sekä pika- että tantraseksillä on aikansa ja paikkansa.

Melly & minä

2009-06-14T23:44:00.006+03:00

Sunnuntai-ilta on jonkun mukaan viikon ikävin hetki. Saattaa pitää paikkaansa. Onneksi kohta tulee kesäloma ja sen jälkeen vaihtuu hommat. Epäilen kuitenkin, ettei minusta koskaan kuvata tällaista katutaulua, jossa lukisi "Muikea loves her job". Tai mistäs sitä tietää... Mellyn bongasin Rotterdamista, missä kävin vähän aikaa sitten.

Toukokuun aikana tuli muuten vuosi blogittelua täyteen. Käynnissä on mietintä siitä, miten teen blogin kanssa jatkossa. Tämä kokeilu on jo osoittanut sen, että netin kautta viestiminen on helppoa ja luontevaa. Toisaalta on selvää, etten halua tänne kovin henkilökohtaisia juttuja laittaa, eikä tätä kautta siis pysty laittamaan kuulumisia ja kuvia ystävien & muiden rakkaiden luettavaksi. Koska edessä on elämänmuutos (ja toivottavasti myös muutos ajankäytössä!), olen miettinyt joko lopettavani blogailun tai siirtyväni bloggaamaan salasanan taakse. Lopettaminen olisi tylsää, koska netti nyt vaan on niin kätevä ja kiva tapa siirtää tietoa. Salasanan taakse siirtyminen taas erottaisi minua tietyistä nettitutuksi tulleista bloggaajista, mikä olisi ikävää. Sitä paitsi tiedän, etteivät läheisetkään ehkä tulisi yhtä usein käyneeksi salasanan takana. Voisinhan tietty keskittyä johonkin Facebookiin, mutta en oikein pidä siitä teinimäisestä testikerhosta. Voihan kökkö, miten hankalaa tämä on. Enpä tiedä mihin päädyn mutta päätös tulee varmaan kesän aikana. Alla eilisiä tunnelmia Suomenlinnasta.

Helsingissä jatkojatkosota ja Muikean sisällä muurahaisia

2009-06-10T20:05:00.003+03:00

Helsinki on täynnä venäläisiä faneja. Voi kumpa kuitenkin Suomen miehet pelaisivat "ryssät" häviö tai edes tasapeli kainalossa kotimatkalle. Tulin tänään kympillä Dianapuistolta Taka-Töölööseen Aleksin, Krunikan, Hakiksen ja Kallion kautta. Fanit olivat hieman vallanneet keskustan katuja. Stadikalta kuuluu kunnon metakkaa, vaikka istuskelen sisätiloissa puolen kilometrin päässä.

Odottelen tässä yhtä tärkeää puhelua, jonka pitäisi tulla vielä tänä iltana. Odotan myös kesälomaa, mutta aika vahvasti tuntuu siltä, ettei se ala koskaan. Tai loman alkamispäivä kyllä lähenee, mutta tehtävät työt vaan lisääntyvät. H*¤&%metti. Muitakin muutoksia pitäisi tulla. Ja se pelottaa-jännittää-ilostuttaa-ahdistaa-innostuttaa... Apua! Esc! Cancel! Pelastusveneisiin!

Big Babies

2009-05-31T17:35:00.008+03:00

Jouduin etsimään runoa erääseen kiitokseksi annettuun lahjaan ja sillä nettiretkellä silmäni osui aforismiin joka menee näin: "Parempi aito vihollinen kuin epäaito ystävä."

Olin miettinyt kolmea läheistä ihmistä rehellisyyden ja aitouden kannalta. Yksi heistä elää avioeron harkintavaihetta, mikä on muuttanut häntä ihmisenä ainakin toistaiseksi yllättävän paljon. Aloin jo epäillä ystävyytemme laatua aiemmin luulemaani hatarammaksi, mutta onneksi luuloni osoittautuivat ainakin toistaiseksi vääriksi. Toinen ystäväni on koko ystävyytemme ajan käyttäytynyt ailahtelevasti ja epäennustettavasti. Toisaalta hänellä on myös hyvin rankka tausta, rakastettavat piirteensä ja kivoja perheenjäseniä, jotka myös kuuluvat ystäväpiiriini.

Viimeinen ihmisistä on vaikein. Hänellä on (minun mielestä) maailman rehellisimmät kasvot ja silmät, joita molempia koen osaavani lukea. Tämän lisäksi hän on avoin, hyvä ja rohkea keskustelija. Muutkin asiat ovat ok. Mutta onko se enää tottakaan, että tämä tyyppi on niin kaikin puolin hyvä, kiva, kunnollinen, fiksu ja ennen kaikkea aikuinen järkevä ihminen?

Nykyään ei ole muotia olla tavis, eikä tietenkään myöskään ennalta-arvattava, suoraselkäinen, rehellinen, aito tai avoin puhumattakaan siitä, että ottaisi vastuuta yhteisistä asioista ilman rahallista palkkiota tai vähintään julkista glooriaa. Jokainen tietenkin sanoo olevansa aito, mutta rehellisyyden nimissä olisi varmaan parasta puhua epäaitoudesta. Lisää asioita, joita pidetään tylsinä: odottaminen, tyytyminen, arki, luovuttaminen, vastuunotto jne. Kuvan kirja pisti ajattelemaan ja välillä nauramaan, vaikka monia sen sisältämistä asioista olinkin ajatellut jo aiemmin.

Enkä missään nimessä väitä, että minä olisin ainoa aikuiseksi kasvanut tässä maailmanlaajuisessa Big Babies -talossa...

tylsä - haasteeton - haastava - repivä - mahdoton

2009-05-21T14:48:00.004+03:00

Työhön kuuluu ilmiöiden ja ihmisten arvioiminen sekä luokittelu. Omassa arkielämässä törmään jatkuvasti ilmiöihin, ihmissuhteisiin ja tehtäviin, jotka haluaisin myös arvioida ja luokitella omien valintojeni tueksi. Tiedättehän: mihin panostais, kehen panostais, mihin hassais rahansa tai vapaa-aikansa jne. Viime aikoina on valintojen tueksi syntynyt viisiportainen asteikko, jonka tuikkasin otsikkokenttään. Vaviskaa siis Nappikaupan lukijat - mullistava uusi Likert on syntynyt.

Itse asiassa tuo syntyi lievän punaviinipöhnän aikana, kun chattasin 10 vuoden takaa tutun "pojan" kanssa Naamakirjassa, joten ehkä hänetkin pitäisi kirjata asteikon tekijänoikeuksiin. Tuo poika oli kasvanut - ylläripylläri - kymmenellä vuodella, tullut lihaksikkaammaksi ja ansainnut tohtorin hatun jostain tekniikkaan liittyvästä. Kivaa, kun netin kautta on mahdollisuus löytää kohtuullisen helposti menneisyydestä hämärästi mieleen jääneitä ihmisiä.

Lähikuukausina olen pistänyt kaksi juttua mahdottomien koriin. On yllättävän ärsyttävän vaikeaa antaa tuollainen luokitus jollekin. Sitä olisi niin kiva ajatella, ettei mahdottomia asioita ole; on vaan haasteita, jotka meikäläinen kyllä selvittää. Ärsyttävää on sekin, että kun jonkin tuomitsee mahdottomaksi ja irroittaa siitä otteensa, se yleensä katoaa elämästä, ettei enää myöhemmin saa tietää, oliko oikeassa vai väärässä.

Tällaista.

Ai niin, mulla on blogi

2009-04-25T21:09:00.007+03:00

Laiska blogisti ilmoittautuu! Blogitauon aikana on tullut ihailtua toisten blogeja. Erityisen hauskaa on seurata blogeja, joissa on jokin punainen lanka. Suuri osa blogilistani tyypeistä kirjoittaa ulkosuomalaisen elämästä ja nykyisestä kotipaikastaan. Blogien aiheissa pyörii myös media, muoti, käsityöt, ruoka, adoptio-odotus sekä perhe- ja työelämä. Mielestäni blogilla täytyy olla henkilökohtaisuuden lisäksi jonkinlainen punainen lanka tai mielellään useampi, jotta sitä jaksaa pidempään seurata. Jos näiden lisäksi lukija sattuu saamaan kaupan päälle myös estetiikkaa ja vinkkejä uusista jutuista, niin blogi alkaa olla aika täydellinen.

Ymmärtänette ehkä, mihin olen teitä johdattelemassa. Niin. Tältä blogilta puuttuu punaiset langat kertakaikkiaan. Voisihan sellaisia luoda, mutta mutta. Haluan samaan aikaan olla verkossa ja poissa verkosta. En jaksaisi nähdä vaivaa blogailuun, mutta kuitenkin ajatus omien kirjoitusten tallentumisesta kiehtoo. Tällainen olin jo lapsena. Halusin kirjoittaa päiväkirjaa ja kadehdin kavereitani, jotka sitä säännöllisesti tekivät. Kaikkien päiväkirjojeni kohdalla kävi kuitenkin aina samalla tavalla: Ensin kirjoitin viikon tai pari innokkaasti, minkä jälkeen päiväkirja unohtui kaapin perälle. Tämä saattaa liittyä siihen, että minulla ei koskaan ole tekemisen puute. Näin oli jo lapsena. En koskaan valittanut siitä, että minulla ei olisi tekemistä tai kavereita. Jotenkin niitä on vain aina ollut ja edelleen on. (Monista kaverisuhteista huolimatta olen ujo ja ylpeä siitä. Itse asiassa kavereiden määrä ja ujous eivät sinänsä mitenkään liity toisiinsa. Ujoudesta haluaisin teille kertoa, mutta ei siitäkään taida punaista lankaa syntyä - ainakaan tähän blogiin.)

Tietenkin yksi blogailun perusperiaate on päin heiniä. Minulla ei nimittäin ole kovinkaan suurta intoa kert0a netissä omasta elämästäni kovin henkilökohtaisia asioita. Hahhaahaa. Mitä järkeä blogailussa sitten on? No, ei mitään tietystikään.

Kerrotaan nyt kuitenkin jotain, vähän niinkun jäähyväiseksi. Ehkä. Olen käynyt tänä vuonna yhdeksässä taidenäyttelyssä. Huomenna tulee numero 10 ja ensi viikolla vähintään yksi lisää. Jotain muitakin kulttuurijuttuja on ollut, mutta nuo taidenäyttelyt ovat nyt rock. Euroopassa olen pyörähtänyt kahdesti ja vielä ennen juhannusta meinaan kerran ehtiä sinne kerran sekä sitten juhannuksen jälkeen pidemmäksi ajaksi. Suomessa ollessani en ole kertaakaan tänä vuonna käynyt Helsingin ulkopuolella, jos Helsinki-Vantaata ei lasketa. Saksaan liittyvä projekti on edennyt huimasti, mutta samoin on tapahtunut myös Hollanti-projektille. Varastetun pyörän tilalle on hankittu uusi, joka on taattua DDR-laatua. Jotain muutakin on todennäköisesti tapahtunut.

Pesäilyä

2009-02-24T15:05:00.002+02:00

Edelliseen päivitykseen liittyen ja ihan täysin ilman mitään järkevää syytä täytyy esitellä yhden pariskunnan rakkautta. Netin kautta pääsee nimittäin seuraamaan Turun saaristossa sijaitsevaa pesää. Nettikameran edessä pesi viime vuonna sääksipari, mutta tänä kesänä toivotaan kuvassa olevan nuoren merikotkapariskunnan saavan niin sanotusti jotain aikaiseksi pesällä. En ole koskaan tietääkseni ollut kiinnostunut lintujen bongauksesta, mutta tuohon voi jäädä koukkuun etenkin, jos joutuu tekemään koneella töitä, jotka eivät kauheasti kiinnosta... Oman kokemukseni mukaan linnut viihtyvät pesällä erityisesti kello 14-15 maissa. Tyhjällä pesällä vierailee välillä myös korppi.

Taantuma leviää

2009-02-05T16:40:00.000+02:00

Pyhän Valentinuksen päivä lähestyy. Kyseistä pyhimystä pidetään rakastavaisten ja avioliittojen suojelijana. Tänä vuonna(!) jo kolme ystäväpariskuntaani on jättänyt avioerohakemuksen ensimmäisen vaiheen hakemukset käräjäoikeuteen. Laskin huvikseni näiden liittojen kestojen keskiarvon häistä ensimmäisten avioerohakemusten jättämiseen. Keskiarvoksi tuli 2 vuotta 7 kuukautta. Missä hemmetissä se Pyhä Valentinus luuraa?
Kuva on pihistetty täältä.

Ajattelin vain todeta, että...

2009-01-30T12:12:00.002+02:00

...elämä on tosi lyhyt. Ei varmaan kannata hirveästi säästellä eikä toisaalta tuhlatakaan.

Nappikauppa globali-soi

2009-01-25T17:15:00.007+02:00

Blogailu on nyt jäänyt vähiin - enkä ihan tarkkaan tiedä miksi. Olen viime aikoina matkustellut konkreettisesti ja virtuaalisesti. Laitoin tuohon sivupalkkiin uuden linkkilistan niistä paikoista, joissa muun muassa vierailen. Internetin parhaisiin puoliin kuuluu maailmalle pääseminen ilman paksua setelitukkua ja matkajärjestelyitä. Voi vaikka yrittää laajentaa omaa mieltään...

Sattumanvaraisia asioita

2009-01-18T20:08:00.004+02:00

Olen tainnut viime aikoina olla jossain muualla kuin nappikauppaamassa. Tänään olin pitkästä aikaa kotona. En jaksanut ottaa yhtään kontaktia puhelimeen, joka välillä kilisi. Katsoin 360 minuuttia Boston Legalia, joka on aivan mielettömän hyvä opetusohjelma. Eräs juristikaverini katselee saksalaisia rikossarjoja niin, että jättää ensimmäiset 5 minuuttia katsomatta. Teen BL:n kanssa jotain saman tapaista. Vuodenvaihde on jo niin kaukana, etten jaksa kirjoittaa tänne sitä Jospan uudenvuodenmeemiä, mutta tässä siihen nyt liikkeellä olevaan meemiin liittyen kuusi sattumanvaraista asiaa minusta.

1. Olen luvannut mennä ensi viikolla tismalleen samalla hetkellä sekä taitoluistelun EM-kisoihin että DocPoint-festareille. En vielä ole päättänyt, kumpaan teen oharit.

2. Teen tieteellistä tutkimusta aiheesta, jota on vaikea tieteellisesti tutkia. Me kaikki ihmiset olemme tehneet tuota asiaa noin 1-4 -vuoden iästä lähtien. Ihmiset eroavat sen suhteen suuresti ja sen ymmärtäminen on vaikeaa. Joskus siitä voi olla hyötyä, mutta yleensä se liittyy erilaisiin katastrofeihin.

3. Heitin äskettäin erään henkilön kasvoille lasillisen kivennäisvettä.

4. Minulla on mentori, jonka kanssa käymme saman tyyppisiä keskusteluita samoissa merkeissä kuin Boston Legalin Alan ja Denny parvekkeella.

5. Olen viettänyt koko päivän pyjamassa, mitä en ehdi tehdä usein. Rakastan pyjamia, mutta asetan niille korkeat standardit. Ostan aina joulukuussa 1-3 pyjamaa itselleni, koska muina aikoina niitä ei paljon ole myytänä. Joskus löydän niitä matkoilta. Nukun pyjamassa tai alasti. Muita vaihtoehtoja ei ole.

6. En kerro tärkeimpiä asioitani koskaan tuoreina kuin yhdelle ystävälle. Muille ystäville kerron ne vasta myöhemmin ja sukulaisilleni kerron ne vasta vanhentuneina. Kerron tärkemmistä asioistani kuitenkin lähes aina 1-4 ihmiselle, silloin kun ne ovat ajankohtaisia. Minun ehkä pitäisi päivittää ns. parhaiden ystävien listaa...

Vuoden nopein kuukausi takana taas

2009-01-01T20:44:00.004+02:00

Joulu oli ja meni, niin näköjään vuoden vaihdekin. Kivaa oli ja kilttikin olin ollut. En kuitenkaan jaksa enää joulujuttuja vatvoa, enkä muutenkaan ehdi nyt enempää. Yritän seuraavalla kerralla laittaa Jospan uudenvuoden meemin tulemaan. Käykään muutkin se lukemassa ja itsellenne nappaamassa.

Onnea vuodelle 2009!

Hauskaa ja rentouttavaa joulua!

2008-12-25T00:30:00.004+02:00

Rentoa joulutunnelmaa voi hakea vaikka tämän pätkän avulla: Bobby McFerrinin a cappella -versio Ave Mariasta (Gounod-Bach), jossa yleisö laulaa melodiaa. Idean Bachin musan laulamiseen hän sai kertomansa mukaan Suomessa ollessaan.

Kuten huomaatte, Muikealla on tällä hetkellä a cappella -hurmos. Olin pari viikkoa sitten aiemmassa blogauksessa esitellyn Club for Fiven joulukeikalla, jossa myös yleisö lauloi ja äänteli rumpuja.

I have a Mission!

2008-12-22T23:07:00.001+02:00

Iso (ja paha ja ruma) E

2008-12-16T22:21:00.005+02:00

Tietoteknisten ongelmien ratkominen on edelleen(!) kesken. Tietokoneen levähdettyä tuli ilmi esimerkiksi sellainen ärsyttävä juttu, että olen sikapitkän aikaa laiminlyönyt varmuuskopioinnin lähes täydellisesti. Setvittävää siis vähän riittää. Arkikäyttö sujuu mainiosti väliaikaisella virityksellä, joka ensinnäkin pakottaa minut käyttämään Linuxia ja toisekseen houkuttelee käyttämään Mozillan Firefoxia. Tänään kuulin, ettei Internet Explorerin käyttöä tällä hetkellä kauheasti suositellakaan. Yllättäen en tajua tästäkään hässäkästä paljon mitään. Kuten joku saattaa muistaa, en ole oikein yhtään kiinnostunut tekniikasta silloin kun on kyse laitteistoista tai ohjelmistoista sinänsä. Kiinnostus nousee heti rajusti, kun on kyse jostain mielenkiintoisesta tekemisestä, joihin laitteita ja ohjelmistoja käytetään. Niinkun esmes blogaamisesta :-)

Ruotsi suomalaistuu ;-)

2008-12-14T23:46:00.000+02:00

Ruotsin miehet hävisivät salibandyn MM-kultaa Suomelle finaalin jatkoajalla 7-6. Tämän lisäksi Hesari kertoi, että Ruotsissa alle 14-vuotiaiden lasten ja nuorten juopottelu on lisääntynyt rajusti.

On the Road

2008-12-13T04:21:00.002+02:00

Niin kauan kuin muistan, joulukuu on ollut täynnä konsertteja. Honorén virittelemä orgasmi on saavutettu jo muutamia kertoja. Ja lisää on mahdollisesti tulossa. Jostain syystä en kuitenkaan tykkää kertoa tarkalleen missä ja tarkalleen koska liikun. Onneksi Bloggerissa on ajastus, niin voin jonkin verran johtaa teitä harhaan tai sitten ihan oikeasti valvon koneen ääressä tai olen makeiden unten mailla...

Muikean pikkujoululahja on tässä, olkaa hyvät:
Sweet Dreams suomalaisen Club for Five:n laulamana. Biisi on a cappella eli sen teossa on käytetty vain ihmisääniä ja korkeintaan miksauspöytää.

Helsingin kaupunki masennuksen vastaiseen taisteluun

2008-12-09T21:55:00.001+02:00

Liikun lähes päivittäin Keskuspuistossa, joka on ollut tänä syksynä valaisematon. Siis voitteko kuvitella; olen talsinut loka- ja marraskuun sekä joulukuun alun sysimustassa metsässä lähellä Helsingin keskustaa. Ymmärrettävästi olen suunnannut lenkkejäni valottomuuden vuoksi asfaltoiduille kaduille, joita sentään on valaistu. Minulla ei ole ollut mitään tietoa, miksi valot ovat tähän asti olleet pimeinä, mutta joku veikkasi sen johtuvan lähellä(?) tehtävistä räjäytystöistä. Mutta nyt valot ovat vihdoin palaneet kahtena vuorokautena pimeän ajan.

Valon virkistämänä uskallan esittää kainon pyyntöni sinulle Rakas Apulaiskaupunginjohtaja ja Kunnioitettu Psykologi Pekka Sauri; Anna meidän nauttia Keskuspuiston (ainakin eteläpään) valohoidosta kevään alkuun asti. En kyllä ole varma, kuuluuko tämä asia juuri Saurin hommiin, mutta ehkä se ei ole niin tarkkaa.

Der Peili ist hier

2008-12-08T22:15:00.010+02:00

Hain/sain tänään Spiigelini sieltä Suomalaisesta. Nuori naismyyjä ei virnistellyt kuin vähän ja minua ei haitannut yhtään. Ajauduin episodin vuoksi sellaiseen kirjakaupan kulmaan, jossa en ollutkaan ikinä käynyt ja hupsista vaan kun heti löytyi kiinnostavia hyllyjä. Spiigel ei ollutkaan Der vaan Special kuten kuvasta näkyy. Me kaikki tiedämme, että minun kappaleeni on sehr special kaiken tämän vaivannäön ja julkisen nöyryytyksen jälkeen. Tästä opuksesta minä nyt sitten vihdoin opin, mikä tekee lapsista fiksuja ja onnellisia. Vastaus löytyy sivulta 29.

Kun ensimmäisen kerran avasin tämän Spiigelin siellä Suomalaisessa, satuin itse asiassa avaamaan juuri aukeaman 28-29. Huomasin melkein heti Tatun ja Patun, minkä jälkeen oli pakko vilkaista Spiigelin kantta: Onko tämä joku ihmeen Suomipainos, jota myydään yksinoikeudella Suomalaisessa Kirjakaupassa? Kummastustani ehkä lisäsi se, että eräs taiteleva kaverini sattuu tuntemaan Tatua ja Patua piirtävät Aino Havukaisen ja Sami Toivosen. Olen kuullut aika monta kahvipöytäkeskustelua, jossa aikuisten voimin analysoidaan Tatun ja Patun muotoja, väritystä, detaljeja ja ties mitä. Sitä kautta minäkin siis tunnen itseni lähes Tatun ja Patun sukulaiseksi.

Spiigelin näkemys lasten fiksuudesta ja onnellisuudesta ei ainakaan pikaselaamisen perusteella vaikuta olevan täysin ristiriidassa omani kanssa. Tosin eräät kasvatukseen liittyvät tieteenalat Suomessa valitsevat Saksan usein kasvatuksen suhteen älyllisyyden ääriesimerkiksi.

Spiigelin erikoisnumerosta tulee mieleen eräs sukulainen, joka opetti lapsena lintsaamaan, epäonnistumaan ja olemaan laiskempi. Jos kyseiset asiat paketoitaisiin koulun kursseiksi, voisivatkohan ne lisätä lasten fiksuutta ja onnellisuutta...?

Olen lahopää - Mein Kopf ist faul

2008-12-07T20:18:00.007+02:00

Viime viikolla edistin saksan kielen opintoja kahdella tavalla. Ensin löysin Goethe Instituutin sivuilta joulukalenteri n, jonka luukuista tulee pieniä kirjallisuuteen liittyviä tarinoita. Ne ovat pituudeltaan ja vaikeustasoltaan juuri sopivia kielitaidolleni. Sen jälkeen ostin keskustan Suomalaisesta Kirjakaupasta Der Spiegelin, jonka kuitenkin unohdin kauppaan - siis maksamisen jälkeen. Samassa rytäkässä kauppaan unohtui kolme joululahjakirjaa.

Homma meni itse asiassa näin: Olin pari päivää aikaisemmin jouluostoksilla ennen erästä harrastusta. Harrastuspaikasta pois lähtiessä en kuitenkaan muistanut ottaa ostoskasseja mukaan, vaan unohdin ne naulakkoon. Pari päivää myöhemmin menin hakemaan unohtuneita kassejani, jotka olivat samassa paikassa, johon olin ne jättänyt. Tämän jälkeen menin sitten sinne Suomalaiseen kaikkiaan viiden eri kassin kanssa. Suomalaisen ostokset laitettiin kuudenteen kassiin, jonka sitten onnistuin unohtamaan liikkeeseen maksamisen jälkeen. Tämän unohduksen huomasin vasta kahden päivän kuluttua kotona, kun yksi kirjoista olisi pitänyt paketoida ja antaa lahjaksi. Onneksi ostokseni oli Suomalaisessa laitettu talteen odottamaan minua, vaikka en edes unohtanut niitä kassalle, vaan johonkin hyllylle, kun innostuin vielä maksamisen jälkeen tutkimaan jotain kirjaa.

Odotan jännityksellä, mitä unohdan ja mihin, kun huomenna haen ne ostokset sieltä Suomalaisesta.

Valitettavasti olen taas sortunut liialliseen työntekoon, minkä lisäksi olen vapaa-ajalla huhkinut yhden työksi laskettavan asian parissa. Ainakin osa lahopäisyydestäni johtuu stressistä ja liian vähäisestä nukkumisesta. *Huokaus*

Korhonen, Korhonen, Korhonen...

2008-12-03T20:20:00.012+02:00

Keskimääräistä virkeämpi päivä Helsingissä tänään.

Parikymmentä Johanna Korhoseksi naamioitunutta opiskelijaa keskeytti tänään Alma Median rekrytointitilaisuuden Helsingin yliopistossa. Hesarin mukaan opiskelija vetivät kesken tilaisuuden JohannaKorhos-naamarit päähän ja alkoivat esittää Alman paikalla olleille johtoportaan naisille pikkutuhmia kysymyksiä kuten, voiko lesbo saada Alma Mediasta kesätöitä. Löytyy Hesarin sivuilta myös videona. Performanssin takana oli yllätysyllätysyllätys naistutkimuksen opiskelijoiden ja feministien perustama Reagointiryhmä. Mainiota, mainiota. Nostan hattua tämän tapahtuman puuhaajille. Tässä jutussa oli luovuutta ja tekemisen meininkiä. Lisää tällaista!

Toisaalta samaan syssyyn tunnustan olevani yksi vuosituhannen vaihteessa HY:ssa pienen pientä ilmoitustaulusotaa käyneistä protestiryhmän protestiryhmäläisistä. Muistelen tuolloin olleeni nuori opiskelija ja joutuneeni jatkuvasti merkillisen feminismi- ja lesbopropagandan kohteeksi. Pidän naisten oikeuksien ajamista hyvänä asiana, mutta täydellisen hyvänä en sitä pidä, koska se vähentää toisesta päästä etuja ja lisää velvollisuuksia. Ymmärrän toki lesbojen katsovan tätä ilmiötä eri näkökulmasta. Ja huom, minulla ei ole mitään lesboja vastaan sinänsä, mutta sitähän on tämän kirjoituksen jälkeen enää vaikea vaikuuttaa. Aikanaan yliopistolla opin, että naisasianaisista eri tavalla ajatteleva oli melko automaattisesti sovinisti, seksisti jne. Traumoja on näköjään edelleen :-)

Toinen päivän piristys oli se, että Helsinki oli humoristisen täynnä poliiseja ja poliisiautoja. Niitä oli niin paljon, että sekin alkoi näyttää performanssilta. Spårat olivat myöhässä ja tekivät kiltisti kunniaa turvasaattueille, joita meni Mannerheimintien lisäksi Pasilassa ja Vallilassa asti. Taivaalla pyöri parikin helikopteria samanaikaisesti. Erään uskonnollisen yhteisön ulkomaalaistaustainen johtaja pälyili stressaantuneena pyhäkkönsä edessä ja kyseli, mitä on sattunut. Yritin rauhoittaa häntä Etyjistä mainiten, mutta onnistuin suoristamaan hänen otsaryppyjään vain vähän.

Kuvana on Sami Keron otos, joka julkaistiin tänään Hesarin verkkoliitteessä.

Der Hund

2008-11-30T19:04:00.006+02:00

Koirakaveri oli majapaikkaa vailla joten toivotin vuffen tervetulleeksi Muikean majaan. Valkoisista partakarvoista ja linkkaavan hitaasta kävelytyylistä näkee, että koira on vanhus. Nivelrikosta huolimatta se pääsee omin jaloin kiellyttyyn paikkaan eli sänkyyn. Myös vastapestyillä matoilla pyöriminen oli tosi kivaa. Lumimäärää voi verrata maanantaina 24.11. puolen kilometrin läheisyydeltä kuvattuun lumikollaasiin. Kevättä kohti ollaan kai menossa. Otsikko viittaa siihen, että olen (hahhahhaa) muka ehtinyt edistämään kieliopintojakin. Ilmeisesti täytyy mennä jollekin kurssille, kun itseopiskelusta ei tule mitään.

Slooow

2008-11-28T19:19:00.003+02:00

Luen nyt tätä ja olen jo kirjan alkuvaiheessa henkisen orgasmin partaalla. Ihmekös tuo, kun meillä on niin samanlainen look...

Voihan vee!

2008-11-26T19:30:00.006+02:00

Jospan blogissa oli kiinnostava meemi ja samaisen kirjoittajan lottokone arpoi minulle v-kirjaimen. Veen?! Iiks, kuvittelin koko ajan saavani koon, teen tai ämmän. Tehtävä kuuluu näin: Kirjoita blogiisi 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella, ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi.

Voimasanat
Kiroilen joskus. Yritän jostain syystä välttää vittua ja saatanaa, vaikka sinänsä sanoilla ei mielestäni ole väliä. Useimmin suusta pääsee samperi ja saakeli, mutta myös helvetti tai helkatti. Piru ja paska ei kai ole oikeita kirosanoja?

Vuode
I love sleeping! En ole muistanut, ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa tänne tämän syksyn ykkösharrastuksen edistymisestä. Nukkumisen lisääminen on aiheuttanut mielettömän Heurekan siitä, että riittävä uni todellakin vaikuttaa mm. älyllisiin toimintoihin ja fiiliksiin. Vuoteessa voi tehdä muutakin kuin nukkua, mutta siitä lisää sitten seuraavissa meemeissä.

Veli
Minulla on maailman paras veli, joka on tänään ollut paljon mielessäni.

Veneily
Veneily on mahtava tapa viettää vapaa-aikaa. Veneillä pääsee kivoihin paikkoihin, joihin ei ilman venettä pääse ja merellä ruoka maistuu paremmalta kuin missään. Ihan friikki en kuitenkaan ole ja voisin kuvitella asuvani paikassa, jossa veneily on mahdotonta. Siinä tapauksessa keksisin jotain muuta yhtä kivaa.

Vandalismi
En missään nimessä kannata yhteisten paikkojen rikkomista, yhteisten tavaroiden pöllimistä tms. Kannatan kuitenkin hyvännäköisiä (vaikka tiedän, että makuasioista ei maksa vaivaa kiistellä) graffiteja ja muuta yhteisten tilojen somistamista eli olen täysin eri mieltä kuin joku, joka kirjoitti Tampereen vandalismista. Suomi on mielestäni aivan liian harmaa ja tylsä maa, joten värittämistä kyllä riittää. Itse asiassa minä valokuvaan hyvännäköisiä tai kekseliäitä graffiteja sekä vastaavia kaupunkikuvan piristyksiä.

Venyttely
Eräs nimeltä mainitsematon ihmelääke on muuttanut elämääni niin, että pystyn nykyään taas juoksemaan. Ihmelääke ei kuitenkaan poistanut venyttelyyn liittyvää lintsaustaipumustani. Myös niskaa, hartioita ja selkää pitäisi joskus venytellä. Siis pitäisi.

Viini
Uuteen terveysohjelmaani kuuluu pidennettyjen yöunien lisäksi mm. lasillinen punaviiniä päivässä. Viinejä pitäisi voida ostaa ruokakaupasta.

Vega
Tähtien katselu paljailla silmillä on mukavaa puuhaa.

Vetelehtiminen
Tämän sanan valittuani tajusin, etten oikeastaan ole varma mitä se tarkoittaa. Olen tosi hyvä vetelehtimään mm. kahviloissa, puistoissa, kaupungeissa kävellen, kotisohvalla, kirjakaupoissa, antikvariaateissa, kirpputoreilla ja tietenkin täällä netissä. Sen sijaan vältän ostoskeskuksia ja sellaista samassa paikassa notkumista, mitä käsittääkseni usein nuorison tapauksessa vetelehtimiseksi kutsutaan.

Viime tippa
Hetki jolloin moni asia tulee tehdyksi.

"kai siihen voi itse vähän vaikuttaa", sanoi maksettu nainen tänään

2008-11-24T19:52:00.009+02:00

Luin eilen Pikku Prinssin n:ttä kertaa. Jos ajatellaan, että kyseinen kirja kertoo elämästä ja elämän tarkoituksesta, niin minulla taitaa mennä aika kurjasti.

Kesyttämisen ja kesytetyksi tulemisen pitäisi kai olla tärkeintä. Niiden sijasta useimmat meistä kuitenkin kuluttavat elämäänsä hallitsemiseen, ihailun kerjäämiseen, häpeämiseen, omistamiseen, työntekoon ja tiedon hankintaan. Monille kesyttäminen ja kesyyntyminen ovat niin vaikeita asioita, että niihin pitäisi uhrata hirvittävästi aikaa ja yrittämistä, minkä lisäksi pitäisi kestää pettymyksiä ja menetyksiä.

Koen tällä hetkellä olevani se katulyhdyn sytyttäjä, joka sytyttää ja sammuttaa lyhtynsä kerran minuutissa eikä ehdi lepäämään hetkeäkään. Koska kuitenkin haluaisin rakastaa kukkaa, nuohota tulivuorten kraaterit ja kesyttää ketun, minulla on selvästikin ongelma.

Ajattelin tehdä tänä iltana kolme asiaa. Blogi-päivityksen jälkeen tilaan verkkokaupasta Carl Honorén teoksen Slow, elä hitaammin! Sen jälkeen siirryn vuoden 2009 kalenteriin, joka muuten alkoi tänään, ja poistan kalenterista kaiken turhan. Viimeiseksi ajattelin surffata jotain vapaa-aikaan liittyvää.

Talvi tuli, mutta kuinkahan moneksi päiväksi...

2008-11-23T17:43:00.003+02:00

Elokuussa esittelemäni arkimaisemani näytti tänään joitakin tunteja sitten tältä. Nyt näkymä on täynnä oranssinsävyistä lumipyryä ja lunta on maassa enemmän. Hesarin mukaan "talvi hyökkäsi Helsinkiin". Oho, muistaakseni aiemmin Helsingissä oli jokaisena talvena jossain vaiheessa tällaista.

Intoilua himoista

2008-11-22T15:38:00.004+02:00

Viime viikkoina olen tehnyt gallupia ihmisten intohimoista ja onnellisista hetkistä. Selväksi on jo tullut, että ihmiset eroavat toisistaan paljonkin sen suhteen, miten helppo heidän on keksiä (tai kertoa minulle?) omia intohimojaan, rakkauksiaan ja onnellisia hetkiään. Osa ihmisistä ei ole pystynyt kertomaan minulle yhtään todellista intohimoaan tai he ovat kertoneet jonkin asian, joka on heidän elämässään jo historiaa. Tämän todettuaan muutama onkin todennut ääneen, että sehän se minun ongelmani nyt onkin, että minulla ei ole intohimoa mihinkään. No, tehtävää on kätevä helpottaa pyytämällä heitä miettimään tilanteita tai paikkoja, joissa he kokevat olevansa onnellisia, tai edes 80 prosenttisesti onnellisia tai jolloin he olisivat toivoneet tilanteen kestävän pidempään kuin se kesti. Näihin kysymyksiin vastauksia on tullut kaikilta gallupiini osallistumaan joutuneilta (loka-marraskuussa on tullut tavattua suurin osa ystävistä ja tutustuttua uusiin ihmisiin & kuppiloihin).

Gallupin kautta on syntynyt varsin mielenkiintoisia keskusteluita. Osa ihmisistä koki elävänsä enemmän tai vähemmän omanlaista elämää, mutta jotkut totesivat suorittavansa elämää. Useimmin mainittu onnellisuuden kokemus oli kesäinen saunominen meren tai järven rannalla sijaitsevalla mökillä. Aaaah, miten suomalaista. Myös taide-elämykset (konsertit, elokuvat, kirjat ja kuvataide) ja liikuntaan liittyvät kokemukset saivat useita mainintoja. Kummallista kyllä, penkkiurheilu ei saanut yhtään mainintaa, vaikka ainakin itselleni se aiheuttaa suuria tunteita. Useimmilta ihmisiltä oli myös kaiveltavissa jokin henkilökohtainen intohimo tai flow-kokemus, joista olin oikeastaan eniten kiinnostunut. Ihmisten kertoessa henkilökohtaisista intohimoistaan kuulin uskomattomia tarinoita siitä, miten ihminen voi todellakin kokea esim. laskettelusukset tai soittimen osaksi itseään tai kuvata jotain asiaa (yleisö, tuuli, meri, lumi, musiikki, kuva) erittäin mielenkiintoisella tavalla.

Useimmat onnellisuuden kokemukset liittyivät vapaa-aikaan ja rentoutumiseen. Intohimoihin ihmiset liittivät myös joskus opintoihin tai työhön liittyviä asioita, mutta silloin nämä asiat olivat lähes aina menneitä tilanteita tai nykyisten tehtävien osalta pienimuotoisia projekteja. Esimerkiksi kukaan väitöskirjaa nyt tekevä ei maininnut asiaa intohimoksi, mutta kaksi väitöskirjan valmiiksi saanutta kertoi kokeneensa projektin jonkinlaiseksi intohimoksi. Työtehtävien osalta eräs henkilö kertoi, että hänen perustyönsä on paskaa, mutta hänellä on yksi mahtava projekti meneillään. Tähän mahtavaan projektiin hän voi käyttää noin yhden viikkotunnin työajastaan. Toisaalta vapaa-ajan kokemuksiakin kuvattiin välillä tavalla, joka minusta kuulosti enemmän suorittamiselta kuin nauttimiselta; esimerkiksi benjihyppy tuli tehtyä, Kilimanjaron huipulla tuli käytyä, Pekingin kaikki nähtävyydet tuli kierrettyä, maraton tuli juostua, kaikissa maanosissa on nyt reissattu jne.

Entäs omat intohimot, rakkauden kohteet, pakkopulla-suoritukset jne...? Täytyy miettiä, viitsiskö niitä miettiä.

Mainosta ja paatosta

2008-11-16T21:01:00.007+02:00

Ostin jo kaksi viikkoa sitten partiolaisten adventtikalenterin. Se tapahtui Iso Roballa, missä huomasin kaksi partiohuiveihin sonnustautunutta noin 9-vuotiasta tyttöä kalentereita myymässä. Luulen kutakuinkin tietäväni, millainen iltapäivä tytöillä oli takana, sillä myin itsekin partiolaisten adventtikalenteria lapsena. Koska jouduin nostalgian ja hurmoksen kouriin, ostin itse asiassa kaksi kalenteria, joiden kohtaloa en ole vielä täysin sinetöinyt. Toisen vien todennäköisesti työpaikalle, koska siellä oli hiljattain puhetta mm. joulukalentereiden sopivuudesta aikuisille.

Tässä vielä hieman myyntipuhetta partiolaisten adventtikalentereista: Itseasiassa partiolaiset ovat tuoneet joulukalenteriperinteen Suomeen. Partiolaisten ensimmäistä adventtikalenteria myyntiin vuonna 1947, mutta kunnolla kauppa alkoi käydä vasta pari vuotta myöhemmin. Partiolaisten kalenteri sai pian kilpailijoita muista joulunodotusta siivittävistä kalentereista. Partiolaisten kalenterissa on säilynyt alkuperäinen ajatus siitä, että luukut alkavat jo ensimmäisestä adventista silloin, kun se sijoittuu marraskuun lopulle. Joulukalentereissa ensimmäinen luukku avataan aina 1.12. Tänä vuonna adventtikalenterin ensimmäinen luukku avataan 30.11. kuten avattiin myös vuonna 1947. Vuosikymmenten aikana adventtikalenterista on muodostunut partiolaisten merkittävin ja näkyvin varainhankintakampanja. Myyntiaika on lokakuusta joulukuun alkuun. Isot ja pienet partiolaiset myyvät kalentereita esimerkiksi
ovelta ovella, kadulla ja erilaisissa tapahtumissa. Kalenterin hinta on 5 euroa. Valitettavasti kalenteria ei voi ostaa netin kautta.

Tällä viikolla on tullut myös väiteltyä.

Ensinnäkin olen kuullut asuvani ryöstäjäkaupungissa, joka pilaa koko muun Suomen elinmahdollisuudet. Valittaminen on kuulemma kannattavampaa kuin minkäänlainen yrittäminen. Tämän jälkeen oli pakko yrittää, edes edistää partiolaisten kalenterikampanjaa :-)

Toisekseen olen kuullut, että partio on pikkulasten typerää puuhastelua eikä ainakaan mikään kehittävä harrastus. Jos muuten kiinnostaa niin lue tämä

Kolmannekseen olen kuullut, että adventti- ja joulukalentereista riemastuvia aikuisia ei voi ottaa vakavasti. Hahhaa, ostin tätä väittäneelle työkaverille lahjaksi ikioman joulukalenterin, koska hän on hyvä tyyppi ja kokeilunhaluinen.

Tänään

2008-11-15T20:10:00.006+02:00

kuu on kuulemma ruosteenpunainen ja niin surullinen*

2008-11-13T18:55:00.008+02:00

Suhteeni suomipoppiin ja salmiakkiin on samankaltainen. En ole mielettömän suuri fani, mutta välillä tulee täsmäpuute, jota ei voi tyydyttää millään muulla. Tänään oli pakko kaivaa Tuubista nimenomaan tämä biisi, jonka Härmärock-versio vuodelta 1981 on mainio.

Suhteeni marraskuuhun on voimakkaan ambivalentti. Tämä on paras ja pahin kuukausi. Borderline siis, ja pahasti. Sata vuotta sitten juuri ajokortin saanut teinikaveri ajoi yhteisen kaverimme kuoliaaksi. Käyttäkää ihmiset heijastinta...

* Pelle Miljoonan sanoitusta siteeraten (Moottoritie on kuuma 1980)

It Was a Dark and Stormy Night...

2008-11-10T21:35:00.006+02:00

Olin kirjoittamassa erittäin typerää ja tarpeetonta mutta pakollista selvitystä Kelalle, kun alkoi tuntua siltä, että kotini heiluu. Enkä ollut juonut kuin yhden lasillisen punaviiniä. Marraskuu yrittää ihan tosissaan ikkunoista sisään ja osittain siinä onnistuukin. No, Hesari tiesi jo kertoa, että myrsky repi ristin Töölön kirkon katolta. Onneksi ainakin toistaiseksi netti on pystyssä ja sähkö ruokkii tietokonetta sekä vedenkeitintä. Musta loppusyksy on aikas kivaa aikaa...

Pum pum, Suomi puhuu 2

2008-11-06T17:03:00.008+02:00

Täällä on pimeää, kurjaa, kamalaa, kylmää ja märkää. Eräs ulkomailta Helsinkiin muuttanut tuttu on kuvannut tilannetta seuraavasti: November in Finland is the asshole month of the world. Töissäkin on asshole month, joka tosin on kestänyt jo yli 30 vuorokautta...

Töiden lisäksi haluaisin opiskella edes minimaalisesti ja järjestää seuraavaa elämänmuutosta. Mutta niinku missä välissä? Tänään töihin kävellessä tajusin yhtäkkiä, mitä eräs kollega tarkoitti sanoessaan, että arjen harmaus syö tulevaisuuden, jos ei pistä vastaan. Päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi, kuukaudet vuosiksi ja sitten onkin jo liian myöhäistä.

Synkkyydestä huolimatta edellä kirjoitettuun ei liity uhkauksia itseä tai muita kohtaan. Otsikko liittyy siihen, että huomasin Suomessa vellovan aselupahässäkän koskettavan jollain tavalla myös minua. Sisäministeriössä aselupien ohjeistuksesta vastaa Arpajais- ja asehallintoyksikkö. Nomen est omen?

Se en ollut minä!

2008-11-04T22:09:00.004+02:00

Kolme Nasse-Seppää :-)

Ihan kuin joku olisi lukenut ajatuksiani patsaista. Tämä kuva on jo eilen otettu ja valitettavan pimeä, kun kello oli jo vaikka mitä.

Nettinudismi

2008-11-03T19:28:00.001+02:00

Viime aikoina olen joutunut funtsimaan yksityisyys/julkisuus-teemaa. Aloitin esmes syksyllä uuden harrastuksen, jonka alkeisryhmässä sattui olemaan eräs asiakkaamme (ei sentään oma asiakkaani, vaan erään ex-työkaverini asiakas). Harrastus on luonteeltaan sellainen, etten kauhean mielelläni jakaisi sitä kokemusta asiakkaan kanssa. Ongelma ratkesi kuitenkin nopeasti, sillä kyseinen henkilö jätti harrastuksen yhteen kertaan.

Toinen pohtimisen arvoinen asia on Guugeli. Internet on aivan mahtavan upea systeemi, mutta se on myös inhottavan perusteellinen ja pitkämuistinen. Aika hiljattain löysin netistä jotain itseeni liittyvää, mistä en hirveästi pitänyt. Noin niinkuin ideologisesti. Lisäksi kun aloin entistä useammin kuulla asiakkailta ja muiltakin, että "mä oon guuglannu sut", rajasin hieman niitä tietoja, joita minusta voi netin kautta löytää. Toisaalta vajaan vuoden aikana olen löytänyt netistä kaksi pitkään kadoksissa ollutta ystävää ja kaksi sukulaista, joita en ole koskaan tavannut. Tirkistelen siis itsekin, enkä halua olla kokonaan piilossa.

Blogaaminen on tietenkin lisäongelma yksityisyyden varjelemisessa. Polkkaajat eroavat toisistaan siinä, miten ja mitä käsittelevät blogeissaan, mutta jollain tavalla blogaamisen perusidea kai aina liittyy sähköiseen voyerismiin ja ekshibiotionismiin. Eli viuhahdellaan viuhahdellaan...

Kuva napattu täältä: http://kuvasin.files.wordpress.com/2007/08/010.jpg

Erakkopaussi

2008-11-02T15:30:00.009+02:00

Odotettu erakkoviikonloppu alkaa olla lopuillaan. Tämä syksy on ollut aikas värikäs, joten lyhyt yksin kotona vietetty viikonloppu on tuntunut ylellisyydeltä. Viikonloppu on kulunut pääosin lukien, mutta ilmeisesti mielenhäiriön vuoksi innostuin myös siivoamaan. Esmes pesin mattoja :-o vaikka en ollut sitä suunnitellut...

Saramin vinkin avulla tsemppasin itseni vihdoin opettelemaan kollaasin teon.

Kuvia syksyisestä Helsingistä olkaa hyvät...

:-(

2008-10-28T20:24:00.003+02:00

Voi hemmetti, lista pidentyi heti. Vain puolitoista tuntia edellisen viestini jälkeen Helsingin Sanomat tiedotti, että Helsingissä kaksilapsisen perheen vanhemmat on löydetty kuolleena.

Tää ei enää sano mitään. Ugh.

[muokkasin perheen lasten lukumäärän oikeaksi]

Pum pum, Suomi puhuu

2008-10-28T18:19:00.011+02:00

Suomessa paukkuu laajennettujen itsemurhien sarja. Kauhajoki syyskuussa. Oulu ja Porvoo lokakuussa. Toivottavasti tämä lista paikkakunnista ei enää jatku. Toisaalta, pelkään kyllä jatkuvan. Karmivalla tavalla mieleen on palautunut kahden kaverin isien itsemurhat 90-luvun laman ajalta.

Lama* ja kunnon kyynisyys ovat siis saapuneet Suomeen. Meikäläisen ajanlaskussa lama alkoi sunnuntaiaamuna 19.10.2008. Heräsin tuolloin pirteänä, keitin kahvia ja aloin lukea sähköisiä lehtiä. Positiivisia otsikoita sai etsimällä etsiä Oulun perhesurmasta ja talouskriisistä kertovien juttujen väleistä. Näpräsin tietokonetta asunnon kulmassa, jonka kahteen suuntaan osoittavista ikkunoista näkyi stereona tummanharmaa lokakuinen sade.

Sama meininki jatkuu edelleen. Ihmisten suunpielet osoittavat alaspäin ja otsarypyt syvenevät. Sataa hemmetisti ja pörssi sukeltaa. Sukeltakoon vaan, nyt on hyvä aika ostaa. Taantuminen ja masennus tekevät hyvää.

Yhteisössä selviää yleensä parhaiten toisten mielialoja ja käytöstä myötäilemällä, mutta siitä huolimatta ajattelin pitää hauskaa. Siis vähän salaa ja huonoa omaatuntoa tuntematta. Eilen meni koko ilta shoppailuun ja tänään ajattelin asentaa talvivalosarjat paikoilleen (huom. tässä kodissa ei siis käytetä jouluvaloja).

* Talouselämän puolella puhutaan toki vielä taantumasta.

Tarroja tarjolla

2008-10-23T19:13:00.006+03:00

Tässä olis blogitarra kaikille Aikavarkailleni ja Nti X:lle, jonka privaattiblogia myös seuraan. Nappasin tarran Tt:n blogista sen kunniaksi, kun sain vihdoin kuvayhteyden toimimaan ja sivujen ulkoasua vähän muutettua. Sitä paitsi toinen syy tarrakarnevaaliin on se, että työviikko alkaa useimmilla olla lopuillaan. Minulla on enää puolikas päivä huomenna, minkä jälkeen hyppään junaan. Junassa ajattelin lukea homoromaania*, mussuttaa jotain hyvää ja vain olla.

* Sain kirjaston poistoista ilmaiseksi Armistead Maupinin Yön kuuntelijat. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. En olisi tähän kirjaan varmastikaan törmännyt ellei sitä olisi melkein väkisin työnnetty mukaani.

Kulttuurikuntokamppailu

2008-10-21T19:07:00.015+03:00

Suomessa on järjestetty Kulttuurikunto-kampanja. Naurettavaa sanon minä, mutta minun mielipiteilläni nyt ei olekaan mitään väliä. Naurettavaa tässä on mielestäni se, että nyt armollisena ajankohtana 1.10.2008-30.9.2009 järjestetään suomalaisille yhtäkkiä joku hemmetin kampanja. Olin sata vuotta sitten työpaikkani yhdyshenkilö Miljoonan kilon keikassa. Tavoitteena oli kampanjan avulla pudottaa suomalaisten painoa miljoonalla kilolla tai jotain vastaavaa. Omalta työpaikaltani moni lähti mukaan, mutta puolen vuoden kampanja-ajan jälkeen useimpien paino oli ennallaan ja muutama oli jopa saanut painoaan nostettua. En usko kampanjoihin enkä projekteihin, jos on tarkoituksena muuttaa käyttäytymistä pysyvästi. Rajallisiin tehtäviin, kokeiluihin ja tutkimuksiin projektit sopivat käsittääkseni paremmin.

Kulttuurikunto-kampanjan typeryytenä pidän erityisesti sitä, että siinä kulttuurikokemukset muutetaan suorituksiksi. Mutta ehkä minä olen vain typerä. Ehkä ihmiset haluavat osallistua kulttuurikuntotesteihin ja kulttuurikuntopiireihin sekä täyttää kulttuurikuntokorttia. Minä en halua. Minä sen sijaan haluan, että Suomen peruskouluissa, lukioissa ja muissakin oppilaitoksissa kuten myös työpaikoilla, toreilla, kauppakeskuksissa ja puistoissa olisi riittävästi kulttuuria tarjolla helposti lähestyttävässä muodossa. Eikä vain kukkahattutätien ja -setien valitsemaa kulttuuria, vaan kaikenlaista kulttuuria. Mielestäni kaikissa museoissa voisi olla vapaapääsy alle 18-vuotiaille ja opiskelijoille. Koulujen ja muiden julkisten tilojen suunnittelussa voisi hyödyntää arkkitehtuuria eikä pelkkää viivotinta ja lyijykynää. Värejäkin voisi jossain käyttää.

Oma kulttuurikamppailuni on jotain muuta kuin tämä Suomen kulttuurirahaston ja Ylen kampanja, johon en kieltämättä ole edes jaksanut tutustua. Tällä kerralla esimerkiksi tarjoan suuren blogijulkisuuden Helsingin parhaille runopenkeille, joita löytyy Kaivopuistosta. Oma suosikkini taitaa olla runopenkki, jossa lukee seuraavasti: "Minä elän nyt niin että kuoltuani jumalakin itkee sitä, että loi ihmisen ainutkertaiseksi." Kyseisen pätkän on kirjoittanut Eeva Kilpi. Se, että runopenkit ovat firmojen (tässä tapauksessa Fonecta) sponsoroimia, on mielestäni pelkästään hyvä asia. Lisäksi täytyy mainita, kun Miina Äkkijyrkkä nyt ilmeisesti oli tänään oikeudessa tms, että Peltilehmät olivat suuria suosikkejani.

Pelastusliivit narikkaan toistaiseksi

2008-10-18T11:21:00.028+03:00

Syksyn viimeinen veneretki suuntautui puisella fiskarilla Espoon saareen nimeltä Stora Herrö. Muualle oli tarkoitus mennä, mutta napakka syystuuli esti ne suunnitelmat. Nyt molemmat veneet ovat olleet telakalla jo pari viikkoa. Kotona tekniikka on edelleen sekaisin ja joudun sähläämään vieraiden ohjelmien kanssa. Valokuvien verkkoon saaminen onnistuu kuitenkin joten kuten...

Kosto elää ja on suloinen

2008-10-14T20:54:00.003+03:00

Pidän asunnon ovessa ovikoristetta eli jotain enemmän tai vähemmän itseäni miellyttävää postikorttia. Useimmilla korteilla on ollut takanaan jokin sellainen juju, että ne ovat saattaneet miellyttää joitain vieraistakin, mutta se on sivuseikka. Vaihdan kortteja satunnaisen usein tai harvoin, mikä on toinen sivuseikka. Viimeisimmän kortin vaihtoprosessi oli pyörinyt päässäni jo useamman viikon. Se kuitenkin myöhästyi parin muun projektin vuoksi ja erityisesti sen takia, etten tiennyt minkä kortin laittaisin seuraavaksi oveeni. No, tänään huomasin, että joku oli käynnistänyt kortin vaihdon minun puolestani pöllimällä kortin. Saakelin saakeli!!! (Tosin, jos varas oli joku uutta korttia kaivannut naapuri, annan asian heti anteeksi.)

Kesällä varastettiin maastofillarin satula ja loppukesästä varastettiin cityfillari, pian sen jälkeen joku idiootti kähvelsi Dublinista tuomani lempisateenvarjon eräästä naulakosta ja nyt sitten vielä tämä ovikortti. Korttien hinnat ovat vaihdelleet varmaan 0,5-2 euron välillä. Ne ovat olleet "käyttämättömiä" eli niissä ei suinkaan ole ollut kummitädin, salaisen rakastajan tai ex-työkaverin kirjoittamia kuulumisia takapuolella. Kokemani menetys oli tässä tapauksessa siis mitättömän pieni, mutta hitto että osaa ottaa päähän se, kun jotkut idiootit varastavat toisten tavaroita. Aion laittaa oveen uuden kortin, jonka takapuolelle kirjoitan tussilla terveisiä mahdollisille korttivarkaille. Kortti on jo valittu ja se pääsee paikalleen heti, kun olen keksinyt riittävän paljon rumia sanoja.

Upeaa kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttäkin täällä päin maailmaa on esiintynyt tänä syksynä. Nuorten jannujen jengi alkoi jäljittää polkupyörävarkaita gps-paikantimella ja julkaista näistä videoituja otoksia YouTubessa ja ilmeisesti myös jossain Ylen atuubissa tms. Mahtavaa! Aplodeja!

Odotusta ja vähän jännitystäkin

2008-10-12T13:31:00.004+03:00

Nappikaupan kuvatoimitus on edelleen ongelmissa, mikä tylsistyttää tekstitoimittajaa. Enemmän pännii kuitenkin se, että marraskuulle suunniteltu viikon matka itäiseen Saksaan on lykkääntynyt. Hemmetti. Mutta musiikki soi ja elämä jatkuu. Oman elämän jumittaessa pausella voi nauttia talouselämän jännityksistä. Ystävä tuossa juuri soitti, että hänen työpaikkansa (kansainvälinen rahoitusalan firma) saattaa kaatua ensi viikolla.

Hei me voitettiin!

2008-10-05T18:01:00.002+03:00

Jippii, Suomen naisten maajoukkue voitti Ruotsin 64-0 amerikkalaisessa jalkapallossa. Minä tunnustan nyt ennakkoluuloni, mutta ajatus naisten rugby-matsista on melkoisen ällö. Toinen ällökkilajini on btw olympialajiksi hyväksytty naispaini. Joka tapauksessa on aina iloista rökittää Ruotsi. Skål!

Eipä oppi ojaan kaada...

2008-10-04T19:36:00.006+03:00

Eilinen pms-piikki alkaa olla rauhoittunut. Vaikka syitä tuhinaan ja sihimiseen oli useita, on blogissa nostettava yksi yli muiden: Opiskelijat.

Minua on puolen vuoden ajan pyydetty muutamiin opetus- ja ohjaustehtäviin. Tähän mennessä olen ollut lievästi kiinnostunut, mistä syystä suostuin yksittäisen opetustapahtuman järjestämiseen. Kohderyhmänä oli viisi valmistumassa olevaa yliopisto-opiskelijaa omalta alaltani. Tiesin ryhmään kuuluvien opiskelijoiden olevan tiukalla seulalla valittuja, minkä vuoksi heille tarjotaankin pienryhmänä makeaa mahan täydeltä. Minun roolini oli tosin vaan järjestää puitteet ja toimia puheenjohtajana varsin pienessä ja vapaamuotoisessa tilaisuudessa, johon oli kutsuttu pari tärkeää ja kiireistä ihmistä.

No, mitä sitten kävikään. Ajoissa paikalla oli järjestäjien (3 hlöä) ja kutsuttujen puhujien (2 hlöä) lisäksi vain 1 opiskelija. Tämä siitä huolimatta, että opiskelijoille oli annettu tarkat tulo-ohjeet ja kehoitus tulla ajoissa. Pari minuuttia alkamisajan jälkeen tämän yhden kännykkä alkoi soittaa polkkaa ja sieltä soittai yksi myöhässä oleva opiskelija. Selvisi, että hän oli noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, eikä tuntenut paikkaa mihin oli tulossa. Yksi järjestäjistä lähti häntä vastaan ja me muut aloimme nauttia tarjoilusta, joka oli tilanteeseen nähden ruhtinaallinen. Tullessaan 18 minuuttia myöhässä paikalle myöhästynyt opiskelija huudahti tärkeiden-ja-kiireisten ihmisten kuullen: Ville* ei pääse tulemaan, kun sillä on niin paljon muuta hommaa. Paikalla oli siis kaksi opiskelijaa, yksi oli edes ilmoittanut "esteestä" ja kahden kohtalosta ei ollut mitään tietoa, vaikka tämä tapahtuma sisältyi heidän opintoihinsa pakollisena opetuksena. Erityisesti täytyy mainita, että eräs opiskelija TK** oli pyytänyt paikalle ekstrapuhujaa, eikä sitten itse vaivautunut paikalle eikä ilmoittanut poissaolostaan. Tästä huolimatta vietimme ihan kohtuullisen mukavan session, eikä tärkkiksetkään kihisseet raivosta vaan venyttävät aikatauluaan (mihin heillä ei toki ollut mitään velvollisuutta).

Mutta siis. Mihin on kadonnut 24-30 -vuotiaiden akateemisten opiskelijoiden käytöstavat vai onko niitä koskaan ollutkaan? Eikö pian valmistuvia ihmisiä yhtään kiinnosta käyttäytyä järkevästi tulevien esimiestensä ja kollegoidensa silmissä? No, ehkä tällaisilla ei ole mitään väliä. Heille. Minulle on.

Iltapäivä "open" roolissa oli avartava. Olen ennenkin ollut opettajana, mutta silloin oppilaat olivat lapsia ja heitä velvotti yleinen oppivelvollisuus. Se toimi. Nämä sinne ja tänne säntäilevät, alati poissa tai myöhässä olevat, luennolla meikkailevat ja työelämän koodeja taitamattomat nuoret aikuiset eivät oikein innosta minua. Viime viikon kokemusten perusteella päätin, että en enää järjestä tätä opetustapahtumaa uudestaan, vaikka sille olisi kysyntää. Lisäksi päätin, että en todellakaan ota harjoittelijoita ohjaukseeni, enkä muutenkaan hakeudu ohjaushommiin ellei tilanteeni muutu radikaalisti. Omien tulevaisuudensuunnitelmien osalta tämä päätös helpotti, mistä tavallaan kiitän näitä poissaolijoita.

* Nimi todennäköisesti muutettu.
** Nimikirjaimet ehkä vaihdettu.

Outburst

2008-10-03T17:37:00.003+03:00

Mä vihaan byrokratiaa
mä vihaan kollegan sietämätöntä kommunikointitapaa
mä vihaan työkaverin uteliaisuutta ja kaksinaamaisuutta
mä vihaan viimehetken muutoksia aikatauluissa
mä vihaan vastuuttomia opiskelijoita
mä vihaan päämäärätöntä lässytystä kokouksissa
mä vihaan valittajia, jotka ei tee mitään asian hyväksi
mä vihaan pahanhajuisia ihmisiä lähelläni
mä vihaan ruuhkaa sporassa
mä vihaan idiootteja (sanaa tarkemmin määrittelemättä)
mä vihaan aika montaa muutakin asiaa.

Mulla on kiukkukausi ja siitä saa osansa itse kukin. Tekin.

Toisaalta.

Mä rakastankin.
Tänään viikonloppua.
Tummaa suklaata & punaista viiniä.

Back to Basics (part 1)

2008-09-28T13:40:00.003+03:00

Syksyn blogiaktiivisuuteni on ollut tähän mennessä surkeaa. Osasyynä on edelleen jatkuvat tekniset ongelmat. Toisena syynä on aika. Aika on ärsyttävän tasapuolinen asia. Sitä on yhtä paljon lapsilla, vanhuksilla, työikäisillä, työttömillä, julkkiksilla, sairailla, köyhillä, rikkailla jne. Miksi, miksi, miksi?

Aikaa pitäisi tietenkin olla enemmän niillä, jotka esimerkiksi opiskelevat ja tekevät töitä yhtä aikaisesti tai niillä työssäkäyvillä, joilla on kotona pieniä lapsia. Enemmän aikaa pitäisi saada myös silloin, kun ei ole omaa autoa tai harrastaa jotain tärkeää, kuten bloggaamista. Esimerkiksi minun vuorokaudessa pitäisi olla 3-4 tuntia enemmän kuin jollain työttömällä, sillä olenhan tosi tärkeä ihminen. Yksittäisten kriisitilanteiden (kuten pyörävarkaus ja tietokoneen hajoaminen) aikana ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus anoa lisätunteja vuorokauteen, jotta he ehtisivät hoitaa asiat päiväjärjestyksen. Näin sen pitäisi mennä.

Olen kroonisessa aikapulassa joten varastan monien muiden ihmisten tavoin aikaa mm. nukkumisesta. Hölmöläisten peiton teon tavoin otan samaan aikaan elämääni mukaan erilaisia aikavarkaita (esim. blogi), joten unelta varastettu lisäaika ei riitä mihinkään. Pelkästään unenpuute lisää ainakin minun kohdalla tyhmyyttä ja hajamielisyyttä niin paljon, että aiheutan itselleni koko ajan lisää tekemistä virheiden ja unohteluiden muodossa. Soma pieni oravanpyörä on valmis ja pyörii kiihtyvällä vauhdilla kunnes...?

Koska syksy on uudistusten, terveysintoilun ja uusien harrastusten aikaa, olen minäkin päättänyt muuttua kertakaikkisen perinpohjaisesti ja pysyvästi. Liityn kuntoklubiin, ostan parilla sadalla eurolla vitamiineja, hankin kotiin stepperin, vaihdan kahvin vihreään teehen ja ryhdyn kasvattamaan ituja. Tai sitten en. Minulla ei nimittäin ole oikein energiaa eikä varsinkaan aikaa mihinkään uuteen.

Tämän syksyn ykkösharrastukseksi olen asettanut nukkumisen. Olen pitkään nukkunut keskimäärin 4,5-6 tuntia yössä, mikä ei ole kauhean hyvä tulos. Monen muun tavoin nukun viikonloppuisin enemmän kuin arkisin eli olen jojonukkuja. Tämäkään ei ole kauhean hyvä asia. Unen tai sen puutteen tiedetään vaikuttavan mm. älylliseen suoriutumiseen, mielialaan, oppimiseen, luovuuteen, onnettomuusalttiuteen, ärsyyntymiskynnykseen, aivojen energian muodostamiseen, tarpeelliseen unohtamiseen, aineenvaihduntaan ja vastustuskykyyn. Valvottamista puolestaan käytetään kidutuskeinona. Miksi aloittaisin tänä syksynä kalanmaksaöljykuurin, uuden jumppamuodon tai kielikurssin, jos minulla ei riitä aikaa/motivaatiota mennä ajoissa nukkumaan?

Syksy näyttää, miten onnistun unitavoitteissani. Heitetään tässä samalla unihaaste niille, jotka tuntevat asian omakseen.

Välillä onni potkii :-)

2008-09-15T12:18:00.004+03:00

Rakas ystäväni kävi perjantaina tutkimassa kotikonettani ja sai kun saikin sen pian toimimaan. Harmillisesti ongelmat palasivat kuitenkin jo samana iltana. Tätä sitten mutisin kahdelle ystävälleni viikonloppuna puhelimitse, koska a) vihaan teknisten laitteiden ostamista, kuten joku saattaa muistaa ja b) nyt ei olisi tällaisiin hommiin aikaa. Tänään löysin sähköpostistani viestin yhdeltä em. ystävistäni. Viestissä hän ehdottaa, että hän voisi hoitaa puolestani koneen hankinnan, kuljetuksen ja asennuksen. Kone on edullinen ja kaikin puolin järkevä. Minulla on mahtavia ystäviä!

Liian paljon kaikkea

2008-09-11T17:23:00.004+03:00

Kotikone on edelleen telakalla, minkä vuoksi en saa laitettua kuvia tänne, vaikka niitä on tullut otettua. Ajattelin kuitenkin tulla toteamaan, että kesäloman loppumisesta asti elämä on ollut melkoista kaahausta. Olen tehnyt aika paljon töitä ja viettänyt tavallista sosiaalisempaa elämää. Suuria tunteitakin on koettu, mutta niitä on nyt ollut niin paljon, että ne ovat sekoittuneet toisiinsa neutraaliksi mössöksi. Tavallaan mikään ei oikein tunnu miltään tai ei hetkauta eikä yllätä. Sössöä ja mössöä. Olen kyllä suunnitellut, että kunhan ehdin, niin vietän yhden surupäivän ja yhden riemupäivän. Kompakti nykyihminen varaa kalenteristaan aikaa tuntemiseen...

Syksyn aikana olen ehtinyt vierailla sukukokouksessa elämäni ensimmäistä kertaa. Se oli aika kammottavan kummallista. Kävelin erään kaupungin kulttuurikeskukseen, jossa oli aika paljon ihmisiä liikkeellä. Aulassa tunnistin kuitenkin heti kymmenisen ihmistä ulkonäöltä sukulaisiksi, joita en ole koskaan nähnyt edes valokuvissa. Tiedättehän sen tunteen, kun joku henkilö näyttää itsesi näköiseltä, vaikka olisi 30 vuotta vanhempi mieshenkilö? Samalla retkellä sain kuulla omistaneeni yli kaksi vuotta taloa, jossa olen vieraillut yli 20 vuotta sitten. Muistan vain omena- ja luumupuut sekä liukkaan kallion. Toisekseen olen kunnostautunut muutamissa sosiaalisissa verkostoissa, joista osa on sähköisessä muodossa. En ole niistä aiemmin paljon välittänyt, mutta alkuvaikutelma on ihan positiivinen. Löysin esimerkiksi internetistä vanhan eurooppalaisen työkaverini, jonka kanssa huhkimme yli 10 vuotta sitten eräässä saarivaltiossa. Edelleen olen aloittanut yhden harrastustyyppisen toiminnan ja terveyskuurin, joista ehkä lisää joskus myöhemmin.

Välinerikko

2008-09-01T20:35:00.003+03:00

Terveisiä eräästä hassusta paikasta :-) Kotikoneeni otti sairauslomaa. Palaan paremmalla ajalla uudestaan ja toivon, että kaikki blogikaverit ovat sillä aikaa ahkeroineet tahoillaan. Kone piiputti jo parin viikon ajan, joten esimerkiksi kommentoinnin kanssa on ollut ongelmia jo pidempään. Huoltoa on tiedossa vasta 1,5 viikon päästä enkä tietenkään silloinkaan tiedä, minkälaista kuntoutusta kone tarvitsee vaiko ihan saattohoitoa...

Sano aaaaaaaa....

2008-08-27T21:14:00.004+03:00

Kuljin tänään monta pätkää raitiovaunuilla ja vähän metrollakin. Istuin joka kerta vieraan ihmisen viereen käytävän puoleiselle istuimelle ja yleensä ikkunan puolella istuvat henkilöt jäivät minua aikaisemmin pois. Mitä he tekivät pois jäädessään? He nousivat seisomaan sanomatta mitään. Vaihtoehtoisesti he nousivat seisomaan ja sen jälkeen ottivat katsekontaktin minuun sanomatta mitään. Onko tämä joku mykkien kaupunki tämä Helsinki?

Julkisesta liikennevälineestä pois jäädessähän voisi sanoa vaikka, että...
..."mä jään seuraavalla."
..."pääsenks mä pois?"
..."mä oon perillä."
..."sun vieressä olis kiva istuu pidempäänkin, mut... (keksi itse loput)"
..."mulla on kauhee vessahätä."
..."mua oksettaa."
... jne...

Ideakartta vs. sanapilvi

2008-08-24T12:52:00.017+03:00

Muutamissa blogeissa on mietitty bloggaamista. Mielestäni rajallisen elämän aikaa voisi käyttää huomattavasti paremminkin, mutta sotken nyt kuitenkin sormeni tähän soppaan, jonka alunperin löysin Minun blogista. Linkkiä seuraamalla eksyin keskusteluun, jossa eräs elmo antoi bloggaajille seuraavan neuvon: "kannattaa tehdä paperille ideakartta ennen varsinaisen kirjoituksen tekemistä". Voihan meningokokkibakteeri sentään. Minä aion jättää mindmappien raapustelun toisille. Blogissani ei todennäköisesti ole päätä eikä häntääkään, mut niinku who cares...?

Päässäni pyörii vaikka mitä ja viime päivinä on tapahtunutkin yhtä sun toista. Mahdollisesti ehkä kenties ehdin niistä myöhemmin enemmän kertomaan. Kerron kuitenkin, että viime päivinä olen viettänyt aikaa itseäni fiksummassa seurassa ja saanut joitakin uusia ajatuksia. Innostuin uudestaan patologisesta narsistisuudesta, jonka ymmärtäminen tarjoaa rajattomasti kognitiivisia, sosiaalisia ja emotionaalisia haasteita. Tästä inspiroituneena kokeilin Wordlea, jonka löysin alunperin Maurelitan ansiosta. Tämä on sopivan laiska ja spontaani tapa tehdä sitten vaikka niitä Mind Mappeja järjettömistä aiheista.

Voilà... Wordle-kuvan siirtäminen blogiin ei ollut ihan helppoa. Tai siis tuollaisen sumuisen kuvan saaminen tänne kävi helposti, mutta paremman ei. En jaksanut sitten kauheasti vääntää. Wordle vaikutti joka tapauksessa ihan kelposysteemiltä, joten toivottavasti se vielä kehittyy. Jos joku osaa opastaa minua tarkemman kuvan saamisessa tänne, niin olkaa hyvä vaan. [muoks: kiitos avusta.]

P**kele!

2008-08-22T18:47:00.004+03:00

Nyt se fillari sitten varastettiin varotoimista huolimatta. Jäljelle jäi maastopyörä, josta on jo aiemmin varastettu satula. Paska. Varkauden vuoksi myöhästyin puoli tuntia tilaisuudesta, jossa ystäväni esiintyi ja missä olisin ehdottomasti halunnut olla mukana. Paska. Pyörävarkaat pitäisi ******* ********* ******.

GrayS(c)ailing

2008-08-17T23:44:00.010+03:00

Pääsin sittenkin merelle! Tänään oli melko kuiva päivä, mutta maailma komeili edelleen lähinnä harmaan eri sävyissä. Merelle lähdettiin sumun vuoksi kolme tuntia suunniteltua myöhemmin. Aika pian törmättiin muutamaan purjehduskilpailuun, joista vähän tunnelmaa yllä. Omat purjehdustaitoni olivat pahasti ruosteessa ja sähläsin melkoisesti. Onneksi menomatkalla mentiin myötätuulta ja tuuli oli ajoittain liiankin laiska. Puolivälissä tuuli nousi yllättäen melko kovaksi niin, että nähtiin kun erään toisen veneen spinnu nousi leijan lailla taivaalle.

Paluumatkalla kryssittiin vastatuuleen, missä vaiheessa huomattiin, että koko miehistö on vajaakuntoinen. Minulla taitaa vielä sairaus ja lääkekuurit painaa, sillä olo oli lievästi merisairas. Mainingit olivat reippaat ja vatsassa tuntui samalta kuin Linnanmäellä, joskin vaihetta kesti melkein kaksi tuntia. Toinen miehistön jäsen makasi hytissä ja kolmannen näkövika haittasi erityisesti tämän päivän harmaassa kelissä liikaa. Rehellisesti sanottuna jossain vaiheessa pelotti ja tuli ikävä kotirantaa niin paljon, että ryöstin navigoinnin ja tähystämisen itselleni. Oli tosi mukava huomata, että tämän kesän vähäisestä purjehtimisesta huolimatta, osaan aika paljon navigoinnista ja purjehtimisesta. Toisaalta realistisesti voi jälleen kerran todeta sen, että molemmissa hommissa riittäisi erittäin paljon opittavaa edelleen, eikä minulla ole mitään asiaa (eikä halua) kippariksi. Tämän päivän aikana myös sählättiin paljon; tehtiin mm. kolme(!) tahatonta ämmänkäännöstä ja hukattiin turhan paljon aikaa huonoihin kursseihin sekä purjeiden laiskaan säätämiseen. Minä lensin matkan aikana hytissä päin keittiön kulmaa ja työnsin peukaloni vinssattavan köyden väliin. Eli aika paljon paremminkin olisi voinut mennä...

Koko päivä oli harmillisen harmaa. Aurinkolasien kotiin unohtaminen häiritsi silti ja ajoittain sumu peitti näkyvyyttä niin, että navigointi oli tavallista selvästi haastavampaa. Oikeanpuoleisessa kuvassa on vene nimeltä Ystävä ;-) Illalla satamassa nähtiin mahtava oranssi täysikuu, joka sekin joutui paistamaan ohuen harmaan pilvimassan läpi eikä sen kuvaaminen onnistunut.

wet wet wet

2008-08-16T13:07:00.010+03:00

Kiva ilma! Siis kiva ilma, kun otetaan huomioon, että on lauantai, olen edelleen puolisairaana* ja minun pitäisi olla purjehtimassa. Vettä tulee tasaisesti ja koko maisema on vaaleanharmaa tavalla, joka ennustaa saman kelin jatkuvan iltaan asti. Eli tänään on täydellinen päivä parannella itseään ja tehdä kotona pakollisia sekä nautinnollisia juttuja. (Hih...) Joutessani voisin kuitenkin kertoa yhden pienen tarinan työpaikalta:

Eräänä päivänä istuttiin työpaikan ruokalassa viiden hengen porukalla. Pöydässä sattui olemaan vain omia kollegoitani ja yksi toista ammattiryhmää edustava työkaverimme. Eräs naiskollegani, joka on iältään viisikymppinen ja kooltaan XXL, kertoi hankkineensa jäsenyyden eräälle kuntoklubille. Vastauksena tähän uutiseen tämä toista ammattikuntaa edustava nainen aloitti monologin, jossa hän vuodatti, kuinka kauhean kalliita ne jäsenyydet ovat, ja kuinka se alkaa syksyn myötä harmittamaan kun se summa menee joka kuukausi tililtä, ja eihän keski-ikäiset enää jaksa siellä klubilla käydä kuin harvoin, mutta nuorille ne jäsenyydet sentään kannattavat kun nuoret jaksavat käydä useita kertoja viikossa, ja kun työnantajakin tarjoaa niin halpoja hyviä liikuntamahdollisuuksia jne. Siis what? Ymmärrettävästi jäsenyyden hankkineen kollegan ilme muuttui hämmentyneeksi, mikä lisäsi monologin pitäjän kierroksia. Koska kaikki muut keskittyivät lautasiinsa, otin ojentamisen omiin käsiini. Kysyin monologin pitäjän teatraalista äänensävyä matkien, miksi hän haluaa pilata toisen ilon**. Vastaukseksi kysymykseeni sain muutaman tuhahduksen ja paikalta poistumisen.

Onko mahdoton ajatus, että jonain päivänä suomalaiset naiset pystyisivät kannustamaan ja kehumaan toisiaan?

* Kolmas lääkekuuri menossa, mutta nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä.
** Elämässäni näyttää käynnistyneen suorapuheisuuden ja -eleisyyden (huom. taannoinen keskisormi merellä) kausi.

Sairastelua

2008-08-11T21:57:00.007+03:00

Kärsin parin viikon sisällä jo kolmannesta vaivasta. Ensimmäisestä selvisin itsehoidolla, toista paranteli lääkärikaveri ja kolmas pakotti minut tänään elämäni ensimmäistä kertaa Marian sairaalan terveyskeskuspäivystykseen. Itse asiassa lääkärikaveri oli jo ehtinyt aloittaa tämänkin vaivan hoitamisen, mutta koska oireet pahenivat lääkityksestä huolimatta, päätin mennä ihan oikeaksi potilaaksi.

Päivystyksessä oli minua ennen yli 10 potilasta, vaikka se oli aukaistu vain 5 minuuttia ennen saapumistani. Vähän minun jälkeeni paikalle kiemurteli mies, joka teki näyttävän sisääntulon jo ennen kuin näimmekään häntä. Kuulimme käytävästä kovaäänistä örinää ja kysymyksen "missä on päivystys?". Tähän joku hoitaja vastasi kuuluvasti, että "siellä se on, missä eilenkin". Tämän jälkeen juopunut mies hoiperteli odotusaulaan ja alkoi jutella vuoroaan odottaville potilaille tyyliin: "Mikäs vittu säkin luulet olevas?". Kukaan odottajista ei jaksanut reagoida miehelle, minkä jälkeen hän kääntyi samassa tilassa sijaitsevan kahvilan myyjän puoleen: "Laitas toi telkkari päälle." Kun nuori myyjä totesi, ettei hän osaa aukaista televisiota, mies totesi kuuluvasti sammaltaen: "mä osaan".

Päivystyksen henkilökunta oli ystävällistä, mutta heidän kommunikaationsa hieman ihmetytti. Koska jouduin vierailemaan labrassa, sain kahteen kertaan nuorelta lähihoitajalta ohjeet kuuluvalla itäsuomalaisella murteella. Niin kuuluvalla, että moni muukin kuuli ne. Myöhemmin hän vielä toi minulle tuloksen paperilla ja hihkaisi myös tuloksen ääneen, niin että lähellä istuvat saattoivat seurata sairauteni hoidon etenemistä. Samoin kävi myös muille odottelijoille ja sainkin melko hyvän käsityksen samaan aikaan jonottaneiden ihmisten vaivoista. Toinen hoitaja huusi aulan toiselta puolelta, että "mikä teidän nimi on" ja katsoi minuun kysyvästi. Hän näytti vähän närkästyneeltä, kun kävelin hänen luokseen selvittämään asiaa ja hukkasin selvästi muutaman tärkeän sekunnin lääkärin aikaa. Minusta oman nimen huutaminen noin 30 ihmisen täyttämästä aulasta ei ollut välttämättömätöntä.

Kahden tunnin jonotuksen jälkeen pääsin lääketieteen kandin vastaanotolle. Nuori mies oli hurjan söpö ja hoiti työnsä kunnialla. Apteekkiin pyöräillessäni mietin, lähetetäänkö päivystyskäynnistä 17,50 euron lasku, kuten ilmoitustaululla kerrottiin. Pitäisi ehkä vähän tutkia yksityisten lääkäriasemien päivystyspalveluita, vaikka käynti Mariassa olikin mielenkiintoinen kokemus.

Tällä hetkellä pää on ihan pahvia. Viime yönä nukkumisesta ei tullut mitään, mistä en kuitenkaan hämmentynyt, vaan päätin yrittää nauttia tilanteesta. Pistin kynttilöitä palamaan ja luin hyvää kirjaa. Suosittelen tätä muillekin, jotka joutuvat valvomaan pakosta. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että on pakko päästä nukkumaan univelkaa pois.

[Muokkaus: Noin viikon päästä posti toi 12,80 euron laskun päivystyksestä. Parempi hinta kuin seinällä ilmoitettiin, mutta vähän hämäräksi jää maksun perusteet.]

Sadejuttu

2008-08-08T01:36:00.003+03:00

Nyt pitäisi olla nukkumassa, mutta ei. Kesäyön sade ropisee ikkunalaudalle saaden aikaan jännän tunnelman. Viime päivät ovat olleet tiiviitä.

Rytmi on ollut sellainen, että aamulla aikaisin ylös ja vasta illalla takaisin alas. Joinain päivinä olen tehnyt jotain niin flowssa, etten ole tajunnut nälkää. Yhtenä päivänä rakas ystäväni tuli auttamaan minua tehtävässä, josta en olisi yksin selvinnyt. Tämän jälkeen hän ohjasi syömään vasikkaa ja vaahtokarkkeja sekä vielä lopuksi antoi minulle hellää psyykkistä selkäsaunaa ostosparatiisissa. Kaduillekin olen ilmeisesti ehtinyt, sillä olen nähnyt katusoittajia ja muita taiteijoita enemmän kuin alkukesästä.

Olen ehtinyt tietenkin myös miettiä. Vähän liikaa. Syyllisyyttä, tyhmyyttä, isojen yritysten irtisanomisia, valintoja, erilaisuutta ja pitkiä matkoja. Sen, millä tavalla nuo liittyvät minuun tai läheisiini, jätän kertomatta. Mieli on kummallisen kevyt.

"Räpistelemälläkin pääsee", huusi kerran pieni tyttö matalassa rantavedessä uidessaan. Kovin paljon räpistely ei ole vielä minua auttanut, mutta jotain on jo selvinnyt. Ensinnäkin peruin osallistumiseni erääseen tänä syksynä alkavaan projektiin. Helpotti, vaikka moni piti minua hulluna. Toisenkin yritän perua. Sijalle on löytynyt monenlaista sopivampaa. Lentoliput haluaisin lyödä lukkoon ja lomapäivät paikoilleen. Yhden pitkäaikaisen unelman toteuttamisen päätän nyt uskaltaa aloittaa. Keväällä täytyy anoa virkavapaata. Miksi tämä maailma on niin pullollaan mielenkiintoisia asioita?

Hyvää ja hyvää

2008-08-03T10:28:00.007+03:00

Sain jo jokin aikaa sitten timantin Minulta ja kiitän siitä. Itse ojennan kiven Noppulille Moskovaan, Saramille Brysseliin, Terkuttelijalle Baseliin ja Tutkimusmatkailijattarelle Hampuriin. Kolme muuta timanttia ojennetaan kannustukseksi kotimaassa kuntoileville eli Kaksinkertaistajalle, Kuntokuurille ja Sohvaperunalle. Kiitos, kun jaksatte laittaa ajatuksianne nettiin!

Lisäksi kerrottakoon, että tappelin tänä aamuna tekstiviestien välityksellä (naurettavaa, tiedän kyllä) erään sukulaisen kanssa oikein kunnolla. Tulipa sanottua puolin ja toisin melkein kaikki, mitä on varmasti pitkään mietitty. Se teki hyvää, ja riita olisi ehdottomasti pitänyt toteuttaa jo vuosikausia sitten. Välikohtaus oli yllättävän opettavainen kokemus, ja tajusin sen kautta joitain muitakin asioita, joille olen ollut kummallisen sokea. En muista koskaan aiemmin tapelleeni /riidellleeni hänen kanssaan, enkä paljon muutenkaan.

[Tämä systeemi ilmoittaa edelleen vääriä julkaisuaikoja, vaikka asetuksissa on oikea aikavyöhyke. Toisaalta, eipä se maailmaa kaada.]

Hassuttelua huonona päivänä

2008-07-30T21:25:00.004+03:00

Muokkaus myöhemmin: poistin kuvan...

Tänään sain hassutella hänen kanssaan mm. kuvan osoittamalla tavalla.

Kaikki huolet unohtuivat moneksi tunniksi :-)

B-vaihtoehto

2008-07-27T21:49:00.014+03:00

Perjantaina jouduin pikkuisen pettymään, mutta onneksi veneretkellä oli yksi paikka vapaana. Veneilimme vanhalla porukalla Helsingistä Porkkalan suuntaan ja takaisin. Viikonlopun aikana tietenkin myös uimme, kokkasimme, söimme hyvin, joimme hyvin sekä keskustelimme. Puheenaiheita olivat mm. ihmissuhteet, uskonnot ja seksi (ei sen vähempää, hih).

Ensimmäisen yön olimme Stora Träskössä, joka on aika iso Porkkalan edustalla oleva saari. Stora Träskön erikoisuutena on saaressa sijaitseva pieni järvi. Kävimme kunnon kävelyllä ja näimme kahdesti metsäpeuran ja valkohäntäpeuran sekä yhden kerran nuoren hirven. Jälkimmäisen yön vietimme Hommangrundetilla, joka puolestaan oli pieni ja korkea saari. Hommangrundetilla ei ollut ketään muita kuin me. Myös pienissä naapurisaarissa näytti olevan yksi vene per saari. Erittäin läheltä Helsinkiä voi siis löytää omaa rauhaa!

Sunnuntaina kävimme vain kokkailemassa Brändössä. Ylemmän kuvan lintu on Brändön laiturilla kuvattu tiira, joka ei juuri ihmisiä ujostellut. Vieressä on puolestaan Brändön keittiö. Hyvin paistuivat Lidlin ;-) maukkaat makkarat ja maissit.

Paluumatkalla oli ruuhkaa kuten usein sunnuntaisin. Kun olin kaksi kertaa kerännyt ympäri takakantta lennelleet tavarat kasaan ja saanut kerran köysilaatikon varpaalleni, aloin toimia liikennepoliisina. Kun näin perässä kolmannen kaaharin aloin huitoa kahdella kädellä, näytin molemmilla jopa keskisormea (minä?!) ja osoitin kädellä alaspäin kaasun vähennystä tarkoittaen. Se toimi! Kun takana tulevaa venettä ohjaava ukkeli hidasti, näytin kyllä myös kahdella kädellä peukkua. Kyseessä oli siis kapeahko kohta, jossa on ihan oikeasti nopeusrajoitus, jota nämä täyttä vauhtia ajavat ääliöt eivät tienneet tai halunneet noudattaa. Kaahaaminen aiheutti kauheat aallot, jotka sitten heittelivät meidän ja muiden sallittua vauhtia ajaneiden veneitä lasteineen. Kuvassa olevat Länsisataman kontit olivat hauskan ja kuvauksellisen näköisiä.

Iho vähän kärähti auringossa ja sai muutenkin kärsiä naarmuista sekä hyönteisten puremista. Onneksi uusi lääke tuntuu edes jonkin verran tehoavan noihin viimeisenä mainittuihin. Lisäksi reissulla tuli mietittyä aika paljon asioita. Tiedän kyllä, että kaupunkilaisten kesätauti on se, että aletaan miettiä maalle muuttamista. Useimmilta tuo tauti paranee syksyn pimeydessä. Minä kuitenkin mietin ympäri vuoden pienemmälle paikkakunnalle muuttamista, vaikka viihdyn kaupungeissakin. Ehkä joskus kuitenkin tulee se päivä, kun Muikea muuttaa pikkukaupunkiin tai vastaavaan...

Ps. Kello on jo yli 23.00, mutta jostain syystä blogi väittää sen olevan vasta 21.00 ja risat. Osaako joku kertoa, mistä tämä johtuu?

Pöyristyttäviä palloja

2008-07-22T18:32:00.006+03:00

Kävin eilen kaupassa, enkä voinut olla ostamatta palloja. Törmäsin siis Lidl:ssä kuvan minikoripalloihin, jotka maksoivat 3,99€ kipale. Noin viisi vuotta sitten olen ostanut tismalleen samanlaisia palloja työnantajalleni yli 20 euron kappalehinnalla tukkukauppiaalta, joka myi vain yrityksille ja kuulemma edullisesti. Koska pallot olivat niin arvokkaita, niitä ei voinut ostaa riittävästi, eikä kaikille liikuntakerhon lapsille riittänyt omaa palloa harjoituksissa. Samojen pallojen löytäminen eilen omasta ruokakaupasta melkein kuusi kertaa halvemmalla tuntui pöyristyttävältä.

Toisen palloista annan kummipojalleni, jos maltan. Toisen jätän tietenkin itselleni ja teen sillä jotain hauskaa. Löytyisiköhän jostain pallolle sopiva kori seinään? Vai pitäisiköhän pallo viedä työpaikalle... Molempien paikkojen naapurit varmaan pitäisivät pomppivan pallon aiheuttamasta metelistä :-)

Mutta siis. Miksi me suomalaiset olemme valmiita maksamaan järjettömiä summia eri asioista? Taannoisella kesäteatterireissulla maksoin yhdestä tehdasvalmisteisen jäätelön pallosta saman verran kuin Saksassa maksoi kolme palloa itsetehtyä italialaista jäätelöä. Ensi kesäksi minun kannattaa varmaan anoa virkavapaata ja perustaa jäätelökioski Helsinkiin.

Sitten vielä tuo Lidl. En oikein aina ymmärrä ko. kaupan herättämiä tunteita kanssaeläjissä. Tunnen nimittäin muutamia opiskelijoita, jotka häpeävät sitä, että he asioivat Lidl:ssä. Siis häpeävät?! Opiskelijat?! Minä yritän kannattaa kyseistä kauppaketjua sen takia, että se sentään yrittää murtaa parin suuren kauppaketjun monopoliasemaa Suomessa ja tämän lisäksi myös tuo maahamme kivoja tuotteita, joita ei muualta saa. Lidl saa pisteeni myös siitä, ettei sillä ole kanta-asiakasjärjestelmää.

Minusta olisi mukavaa, jos Suomen hintataso laskisi. Se ei kuitenkaan laske mihinkään, jos suomalaiset mukisematta maksavat mitä pyydetään ja asioivat esimerkiksi häpeän(!) ohjaamina kalliimmissa kaupoissa.

Shakespearea kesäillassa

2008-07-20T19:53:00.011+03:00

Sain houkuteltua Rouva T:n kesäteatteriin tai sitten hän sai houkuteltua minut. En muista kummin se meni. Sään kanssa vehdattiin pitkään, että lähdetään, ei lähdetä, lähdetään, ei lähdetä... Onneksi lopulta lähdettiin, sillä näytelmä oli mainio ja ilta kaunis.

Ylioppilasteatteri siis esittää vielä 9.8. asti Mustikkamaan kesäteatterissa Hamletia, joka kannattaa käydä katsomassa, mikäli yhtään kiinnostaa. Ainakin me tykkäsimme. Mustikkamaan katsomo on katoksen alla eli ainakaan pientä sateen tihkuttelua ei kannata pelätä. Paikan päällä on jonkun verran vilttejä (niitähän tänä kesänä tarvitaan!). Väliajan näyttelijät käyttivät kioskin hoitamiseen, kuten ylioppilasteatterilaisilta sopii odottaa ;-)

Matkalla oli ilmeisesti jonkun päiväkodin tai vastaavan lasten tekemiä maalauksia, joiden aiheena oli ilmeisesti retki Mustikkamaalle. Oli pakko ottaa kuvia tästä, kun hieman alempana niin kehuin Saksan arkitaidetta. Nämäkin olivat hienoja, mutta minua vähän harmitti, ettei missään lukenut tekijöiden nimiä ja lisäksi joku ohikulkija oli tietenkin jo ehtinyt töhriä yhtä työtä.

¤&#!}%!!!!!

2008-07-19T11:56:00.006+03:00

Minulla on kaksi pyörää kahta eri tarkoitusta varten. Kaupunkipyörällä ajan kaupungissa ja maastopyörällä ajan lenkkeilymielessä mm. Keskuspuistossa. Kaupunkipyörässä ei ole vaihteita, mutta sillä on kevyt ajaa. Kaupunkipyörässä on tärkeää myös se, ettei hame päällä ajaminenkaan ole vaikeaa ;-) Molemmat pyörät ovat vanhoja, mikä ei minua haittaa, koska en koe statukseni riippuvan menopelin kalleudesta. Päin vastoin olen pitänyt pyörien vanhuutta ja lievää rähjäisyyttä varkautta suojelevana tekijänä. Kerran nimittäin ystäväni viikon vanha lukittu Jopo varastettiin keskellä kirkasta päivää Kaivopuiston lähistöltä, missä olimme parin tunnin ajan viettämässä aurinkoista kesäpäivää.

Kuten kuva kertoo, joku ääliö on varastanut maastopyörästäni satulan. Toivottavasti satula meni todelliseen tarpeeseen eikä sitä heitetty esimerkiksi lähistön pensaaseen. Pyörä oli ollut lukollisessa varastossa, mikä vähän lisää ihmetystä. Mutta näin kai se vaan menee.

Kun otin tuota kuvaa satulattomasta pyörästä pihalla, paikalle osui eräs naapuri, joka tuntuu ilmestyvän paikalle aina silloin, kun minä olen jotenkin oudossa tilanteessa. Kommentoin nopeasti, että joku on varastanut satulani. Tähän naapuri totesi, että "minä kun ajattelin, että ihmiset itse ottavat ne satulat pois, ettei niitä varasteta". *Huokaus* Tuskin hän tarkoituksella viisasteli.

Yllätysvieras

2008-07-15T17:20:00.007+03:00

Luin etenkin lapsena tosi paljon. Teini-iässä lukeminen jäi muiden tärkeiden juttujen vuoksi ja sen takia, etten oikein löytänyt itselleni sopivaa lukemista kirjaston lastenosaston jäätyä pieneksi. Opiskeluaikana luin lähinnä opiskeluun liittyviä kirjoja, sarjakuvia ja joitakin lehtiä. Fiktiivistä kirjallisuutta ahmin vain muutamien sairauslomien aikana. Pitkään olen ajatellut, että lukeminen olisi taas kivaa, mutta sopivien kirjojen löytäminen on ollut hankalaa eikä ylimääräistä aikaa ole tuntunut olevan.

Matkalle ajattelin ottaa mukaan jonkun pokkarin siitä huolimatta, että olin aina pitänyt näitä pehmeäkantisia bestsellereitä epäkiinnostavina. Kirjan hankkiminen meni niin viime tippaan, että lentoaseman kioski oli viimeinen tilaisuus hankkia matkalle suomenkielinen opus. Valikoima oli ihan hyvä, mutta mikään kirja ei tuntunut osuvalta. Mukaan tarttui lopulta Cecelia Ahernin Yllätysvieras siitä huolimatta, että etukansi herätti kaikki epäluuloni ja takakannen tekstikin enteili raskassoutuista ihmissuhdedraamaa. Kirja yllätti kuitenkin erittäin positiivisesti.

Matkalla en kirjaa ehtinyt juuri lukemaan, mutta matkan jälkeen kotona sairastellessa kirja kului hetkessä. Lukeminen oli niin mukavaa ja kirja oli niin hyvä, että olen jo hankkinut seuraavan kirjan sopivaa lukuhetkeä odottamaan. Kirjavinkkejä otetaan vastaan!

Sinne ja takaisin

2008-07-13T13:23:00.009+03:00

Saksassa oli kaikkia lempivärejäni ja paljon. Matkasta kului aika suuri osa ympäriinsä ilman karttaa kävelemiseen ja katselemiseen. Kaunista katseltavaa oli niin paljon. Shoppailukin oli todella helppoa, toisin kuin Suomessa, sillä minua miellyttäviä tuotteita oli paljon ja useimmat niistä olivat huimasti järkevämmän hintaisia kuin Suomessa. Eräälle rouva T:lle esimerkiksi terveisiä, että Saksasta löytyi kriteerini täyttäviä kenkiä kymmenittäin eli on niitä olemassa. Ostin kahdet, ettei meidän tarvitse ravata syksyllä kenkäkaupoissa. Eräs toinen ystävä joskus totesi, että Pohjoismaissa on blondien vaatemarkkinat ja ehkä se pitää paikkaansa. En kuitenkaan muista olleeni muulloin matkoilla vaate- ja kenkäostoksilla näin innoissani kuin Saksassa.

Olin kuullut, että saksalaisilla on tapana huomautella toisille ihmisille mm. säännöistä. Törmäsin tähän tosi monta kertaa esimerkiksi sillä tavalla, että kanssani liikennevaloissa seissyt jalankulkija alkoi selittää minulle ääneen risteyksessä töpänneen autoilijan virhettä. Muutaman kerran ihmiset pyörittivät minulle silmiään, kun otin valokuvia ilmeisesti heidän mielestään kummallisista kohteista. Tämän söötin pyöräliikkeen mainoksen löysin, kun pidin sadetta erään sillan alla ja tuntui vaan siltä, että se pitää ikuistaa. Paikalle kulman takaa tullut nuori mies luuli minun ilmeisesti kuvanneen jotain ihmistä ja kun huomasi yllättyneenä, ettei paikalla ollutkaan ketään, hän sanoi minulle jotain hämmentyneenä naureskellen. Minua rupesi naurattamaan ääneen ja sitten me molemmat nauroimme - todennäköisesti ihan eri asioille.

Tästäkin oli vain pakko ottaa kuva. Kyseessä oli paljon kuvattua aluetta suurempi seinämaalaus jonkun rakennuksen seinässä. Kuvan alareunassa oli pitkä rivi luultavasti kuvaa taiteilleiden ihmisten nimiä sekä web-osoite, joka paljasti jonkun ekumeenisen ihmisoikeusyhdistyksen olevan kuvan takana. Hyvä homma! Tällaista ihmisten arkiympäristöihin tehtyä taidetta mahtuisi maailmaan paljon enemmän.

Saksalaisissa tuntuu olevan jotain kummallista ristiriitaa, josta on vaikea päästä täysin jyvälle. He vaikuttavat toisaalta kauhean kurinalaisilta ja joskus tylsiltäkin. Toisaalta kuitenkin heidän maansa pursuaa sekä kaupallisesti että taiteellisesti monenlaisia osoituksia luovuudesta ja spontaaniudesta. Münchenissä joukko nuoria aikuisia oli pitämässä hauskaa lainelaudoillaan kaupunkialueella. Jotenkin oletin, että tähänkin tulee pian joku Polizei pyytämään heitä poistumaan paikalta, mutta ehkä se johtui vaan omista kokemuksistani.

Juuri ennen kuin tulin tähän joelle pyörin eräällä pikkukadun pätkällä todennäköisesti eksyneen näköisenä, kun en tarkasti tiennyt missä olin. Minua kohti tuli uniformuun pukeutunut nuori mies iso ase sylissään ja hymyili leveästi. Hän kääntyili siinä seisoessaan niin, että ase osoitti välillä minuakin, ja kysyi tarvitsenko apua. Olo oli vähän paradoksaalinen, mutta sain häneltä sen tiedon, jota tarvitsin. Kyse oli mitä ilmeisemmin Yhdysvaltojen konsulaatin vartijasta. Harvoin aseistetut (vaikka ei olisi panoksia) vartijat ihan näin innokkaasti ovat turisteja neuvomassa. Meillä Suomessa ihmisten oma-aloitteinen neuvominen on vartijoilta yleensä jopa kiellettyä *huokaus*...

Ensimmäisinä päivinä kävi niin, että olin eräässä pikkuliikkeessä ihastelemassa myytäviä tuotteita ja ostinkin sitten yhden. Kassalla myyjä työnsi käteeni uutta olutta, johon minä vaistomaisesti suhtauduin erittäin varautuneesti. Suomessahan tuo olisi ollut sekä laitonta että hyvin kummallista kytkykauppaa.

Tämä kuuluu näihin kuviin, joita minulla on tapana ottaa, mutta jotka aiheuttavat monille silmien pyöritystä - myös Suomessa. Tämä kuva on otettu Kölnin tuomiokirkon julkisivusta, tosi korkealta kylläkin. Minusta tässäkin on jotain sellaista hulvatonta elämänmakua, johon usein törmään ulkomailla, mutta joka tuntuu Suomessa olevan kiellettyä. Esimerkiksi lähes kaikissa Euroopan suuremmissa kaupungeissa käydessäni olen pistänyt merkille sen, että patsaisiin saa koskea. Muistan kerran tuijottaneeni Vilnassa patsasta, jonka kimpussa oli 5-6 lasta kiipeilemässä ja se todellakin vaikutti inspiroivalta kiipeilytelineeltä. Mitenköhän Suomessa suhtauduttaisiin patsaissa kiipeilyyn tai koristeluun*? Olen jo kauan suunnitellut vieväni erään patsaan käteen ilmapalloja Pieni Suklaapuoti -elokuvan innoittamana. Saksassa näin erään patsaan, jonka syliin tuotiin päivittäin leikkokukkia, mikä saattoi tietenkin liittyä vaikka uskontoon, mutta oli kaunista joka tapauksessa.

Olen hassuna myös elävään katutaiteeseen. Minun mielestäni on aina plussaa, kun ihmiset tulevat kaduille soittamaan, maalaamaan, esittämään pantomiimia tai mitä tahansa (ekshibitionismi on sitten asia erikseen ja siitäkin riittäisi kirjoitettavaa tältä kesältä). Matkalla sain nauttia mukavan paljon katumusiikista, jota on mielestäni ollut tänä kesänä Helsingissä tavallista vähemmän. Kuvan kvartetti, jota oikeastaan bändiksi mieluummin kutsun, oli selkeä suosikkini. Kölnissä näin isomman hauskan bändin, joka soitti letkeää bluesia ja poppia, mutta he olivat ilmeisesti sen verran päissään, ettei soittaminen enää meinannut kaikilta onnistua tai se ei enää kiinnostanut.

Junailin muutamia kertoja eri kaupunkien välimatkoja. Junamatkat olivat tosi terveellisiä jaloilleni, sillä tälläkin matkalla tuli käveltyä liikaa, vaikka käytin junan lisäksi muitakin julkisia. Saksan maaseutu vaikuttaa myös mielenkiintoiselta. Kaupungeissa oli välillä sellainen epämääräisen kansainvälinen olo, ettei oikein tiennyt missä maassa on. Münchenissä hotellini sijaitsi turkkilaisten kansoittamalla alueella, missä myytiin vain kebabia ja etenkin illalla kaikkialla soi turkkilainen musiikki.

Pääsin matkalla myös Deutsches Rotes Kreuzin eli paikallisen Punaisen Ristin asiakkaaksi. Olin Kölnissä eräässä pikkukaupassa sellaisella täyteen ahdettujen ja ihmisiä täynnä olevien kujien alueella. Eräs kaupan työntekijöistä kuljetti nokkakärryillä laatikoita ja jotenkin yksi laatikoista tippui jalalleni, jonka suojana oli vain heppoinen sandaali. Verta alkoi tietenkin tulla aivan holtittoman paljon, vaikka kipua ei ollutkaan ja pystyin kävelemään. Kaikki kaupan työntekijät olivat kuitenkin maahanmuuttajia ja tuntuivat osaavan oman kielensä lisäksi vain vähän saksaa. Kun minunkin saksa on niin kovin heikko, ei keskustelusta tullut oikein mitään. He olivat ilmeisesti tilanneet auttajat paikalle, sillä Punaisen Ristin valkoinen ambulanssi(!) tunki hetken kuluttua vaivalloisesti ahtaalle ostoskujalle ja kaksi reipasta nuorta miestä juoksi ison ensiapulaukun kanssa kauppaan. Minua nolotti ja nauratti yhtä aikaa. Jalkaan tullut pikkuhaava saatiin paketoitua ja sain jonkinlaisen todistuksen tapaturmasta. Perinpohjaista palvelua! Kuva on otettu pari päivää myöhemmin DRK:n esittelytilaisuudesta. Tuo etualalla oleva musta koira oli hassu sekoitus hulvatonta luonnetta ja hyvää koulutusta.

Kotiin palaamisen jälkeen olen tietenkin ollut kipeänä. Jalkapohjissa on isoja rakkoja, vaikka kuinka oli Schollia ja Hansaplastia käytössä. Jalat ja selkä ovat olleet pahasti jumissa, minkä lisäksi myös kurkku on jostain syystä kipeä. Oikeastaan vasta nyt tajuan, miten paljon liikuin matkan aikana. Harmi, ettei ollut askelmittaria mukana.

* Tarkastin muuten Suomen Järjestyslaista, ettei ainakaan siellä kielletä patsaissa kiipeilyä, niiden juurella istuskelua tai niiden koristelua esim. ilmapalloilla. Töhriminen ja vahingoittaminen oli tietenkin kielletty.

Kaksi asiata

2008-07-11T16:19:00.006+03:00

Ensinnäkin. Olen siirtymässä kokonaan tänne Bloggeriin. Olen vähän aikaa bloggaillut Vuodatuksessa, mutta useammasta teknisestä syystä haluan muuttaa tänne. Samalla vaihtuu myös blogin nimi, sillä edellinen ilmeisesti johti ainakin joitakuita harhaan seksuaalisen suuntautumisen suhteen. Kaikki sisältö Vuodatuksesta on siirretty tänne kommentteja lukuunottamatta. Yritän vielä nekin siirtää tänne.

Toisekseen. Olen palannut Suomeen ja poden pahaa matkakrapulaa. Alkoholista ei kuitenkaan ole kyse. Olen kävellyt jalkani hajalle, saanut selkäni ja hartiani kipeäksi, hoitanut ihoa huonosti ja satuttanut itseni pari kertaa pienesti. Lisäksi poden vakiovaivaani eli paluumasennusta. Mieli on vähän synkkä, vaikka Brucen(?) treenailu stadikalta kuuluu kivasti kotiini.

Viele Grüße aus hier...

2008-07-05T00:26:00.001+03:00

Olen kunnossa ja aika kuluu siivillä täällä kielikylpylässä. Ymmärrän saksaa aika hyvin, jos sitä puhutaan selkeästi. Yritän puhuakin, mutta etenkin ensimmäisinä päivinä suusta tuli lähinnä ruotsia. Nyt ruotsin sanat ovat kovasti vähentyneet, mutta kunnon saksakin on vielä kaukana ja aika loppuu ihan kesken...

Kernen see es meer bitter owf der kaarte tsygen? *

2008-06-30T21:33:00.001+03:00

Viikonloppuna tuntui ihan viikonlopulta eikä lomalta. Koko ajan oli sellainen jännä väsymys, vaikka kaikenlaista tulikin harrastettua.

Tänään päätin aloittaa loman. Fillaroin ensin aamupäivällä kaupungilla hoitaen pari pakollista tapaamista ja sen jälkeen menin aamupalalle Hesperian puistoon; kirsikoita ja jäätelöä. Alkoi tuntua lomalta. Outona yksityiskohtana sattui kyllä sillä tavalla, että muuten melko tyhjässä puistossa oli kaksi asiakastani(!), jotka huomasin vasta kyllä pois lähtiessäni. Fillari on muuten siinä mielessä kätevä, ettei juttelemaan pysähtyminen ole yhtä tarpeellista kuin kävellen liikkuessa. Kävin työpaikallakin hakemassa sinne unohtuneet kengät, jotka haluan ottaa matkalle mukaan. Työkavereista en nähnyt kuin siivoojan, koska talo on kesän ajan lähes lepotilassa. Illalla näin kaupungilla vielä kolmannen ex-asiakkaan, joka ei kylläkään huomannut minua. Tämä on jotenkin tosi ironista, sillä vaikka silloin tällöin näenkin asiakkaita vapaa-ajalla, niin en ole koskaan aiemmin nähnyt kolmea samana päivänä. Lomafiilis on kuitenkin jo löytynyt...

Huomenna lennän maahan, joka ei sittenkään voittanut EM-kultaa, vaan hienosti hopeaa. Väsyneen jakson jälkeen tänään oli todellinen touhupäivä, kun hoitelin pakollisia asioita kuten etsin passia, hain uuden Visan, päivitin matkavakuutuksen ja muuta pientä. Asiat sujuivat kummallisen tehokkaasti, kun viitsin suunnitella ne kunnolla. Keskustassa tosin tuhrautui turhan paljon aikaa, koska liikennejärjestelyt olivat aika rajusti muuttuneet. Nyt kuitenkin nukkumaan ja huomenna reissuun.

* Matkaoppaan lausumisohje englanninkielisille (Können Sie es mir bitte auf der Karte zeigen?).

Taas rä-pis-tel-lään...

2008-06-28T19:52:00.002+03:00

Ha haa, tää on jäänyt lomalle ja saanut kameransa. Tänään olisi ollut hyvä päivä ravata kaupoissa ALE-lappujen perässä, mutta ei sitä nyt millään jaksanut. Oli hauskempaa loikoilla sohvalla, lukea vuorotellen matkaoppaita ja romaania, kuunnella musaa, syödä mansikoita ja torkkua täysin oman aikataulun mukaan.

Viimeiset viikot töissä olivat jotenkin kummallisia. Olin tavallista väsyneempi ja mietin aika usein, mitä minä oikein haluan työkseni tehdä. Vaikka työni on aika palkitsevaa (heh, lähinnä henkisesti), mietin aika usein sen tarkoitusta. Yhtenä varavaihtoehtona päässäni pyörii kaupallinen maailma, sillä sen sosiaaliset ja psyykkiset mekaniikat ovat valtavan mielenkiintoisia. Meidän yhteiskunta pyörii aika pitkälti kaupallisuuden varassa ja sen taustalla on hirveästi kiinnostavia asioita kuten tarpeet, halut, mielihyvä, epävarmuus, itsetunto, status, huijaaminen, ryhmäkäyttäytyminen, hyväuskoisuus, ahneus, mielikuva, unelmat, kateus jne. Pelkästään länsimainen juttuhan kaupallisuus ei ole, vaan yhtä paljon kehitysmaidenkin ihmiset hinkuvat tiettyjä kulloinkin muodissa olevia asioita, oli se sitten vaikka tietynlainen tatuointi tai kampaus kehon koristeeksi.

Toisaalta monet tähtihetket työelämässä ovat liittyneet ihmisiin ja inhimillisyyteen. Jostain syystä en esimerkiksi ole unohtanut muutaman vuoden takaista villikissaa, jota jouduin houldaamaan* tuntikaupalla eräässä päiväkodissa. Vahvasti tupakalta haiseva nipin napin 3-vuotias tyttönen puri ja raapi minua pienillä terävillä aseillaan, kunnes nukahti syliini. Yritin jättää nukkuvan möykyn kahvitauolle lähteäkseni, mutta joka kerta kun liikahdin, hän säpsähti hereille ja kietoutui tiukemmin syliini. Kahvitauko jäi silloin pitämättä kuten myös toisella kerralla, jolloin löysin erään toisen päiväkodin vessasta itkien ihoaan vaaleammaksi pesevän 6-vuotiaan, jonka suurin toive oli olla normaali** eli tässä tapauksessa valkoihoinen. Tällä hetkellä en työskentele (ainakaan biologisessa mielessä) lasten kanssa, mutta yhtä räväkästi elämän perusasiat ovat edelleen arjessa läsnä.

Täytyy miettiä, mitä sitä elämässään haluaa tehdä. Ei työelämässä oleminen edes ole minulle mikään välttämättömyys, mutta jotenkin sitä tietenkin täytyy elantonsa hankkia. Ja sehän on selvää, ettei kahden viikon lomalla tätä asiaa paljon mietitä. Ajattelin nimittäin tehdä muun muassa kenttäharjoittelua kuluttamisen ja uusien kokemusten maailmassa…

* holding = kiinnipitäminen, tässä tapauksessa lapsen itsensä ja toisten lasten turvallisuuden vuoksi
** Normaaliudesta ja tavallisuudesta riittäisi kirjoitettavaa. Siihen on pakko palata joku kerta.

Double bind ja iloisia sattumia

2008-06-26T19:03:00.003+03:00

Tänä aamuna lähdin iloisena töihin ja hymyilin käytävässä naapurille, joka irvisti takaisin. Minulla oli jalassa uudet siniset housut, joita työkaveri kehui ihanan punaisiksi. Ensimmäinen asiakas, jonka asiat olin saanut järjestettyä erinomaisesti, haukkui minua laiskaksi idiootiksi. Lounastunnilla työkaveri alkoi itkeä, kun tarjosin hänelle viimeistä kakkupalaa. Iltapäivällä tapasin urdunkielistä asiakasta paikalla olleen thaikielen tulkin kanssa. Töiden jälkeen lähdin kesäteatterinäytökseen, joka kuitenkin peruttiin sateen vuoksi. Päätin korvata menetyksen lempiravintolani vakioannoksella, jota tilatessani tarjoilija kuitenkin huomasi lampaanlihan juuri loppuneen. Jäljellä oli ainoastaan katkarapuja, joista en pidä. Kotimatkalla ampiainen lensi sisään paitapuseroni kaula-aukosta ja pisti minua rintaan, minkä vuoksi jouduin allergiareaktion vuoksi sairaalaan. Sairaalassa minut sekoitettiin toiseen potilaaseen ja käteni meinattiin kipsata. Pääsin kahden tunnin kuluttua kotiin, mutta nimeni oli edelleen Herra Hyyry. (Double bind in the Wiki. Ilmiön mallintaminen vaatisi elokuvan tai romaanin vähintään. Edellä oleva fiktiivinen tekstipätkä ei tee oikeutta kaksoissidosviestinnälle.)

Joskus on päiviä, jolloin mikään ei suju. Kaikki mitä sanot, ymmärretään väärin. Ymmärrät itsekin väärin sen, mitä kuulet tai et ymmärrä, mitä sinun pitäisi ymmärtää. Sitten tulee vesisade. Sitten ukkonen. Ja lopuksi palohälytys ja palokunta.

Ps. Tätä kirjoittaessa kaadoin teetä pöydälle enkä lukuisista yrityksistä huolimatta saanut fonttia oikeanlaiseksi. Hyvää yötä...

I almost got it

2008-06-24T23:08:00.005+03:00

Olen työstänyt kameran ostoa nyt muutamia päiviä. Tänään minun piti enää mennä hakemaan oikean värinen laite liikkeestä. Liikkeessä kuitenkin huomasin, että kyseinen kapine ei istukaan käsiini, vaan tuntuu hankalalta kuvata. Noo, löysin täysin käsiini sopivan toisen kameran, jota minulle oli niin moni suositellut ja jolla olen aiemmin kuvannutkin. Tästä kamerasta oli kuitenkin useampi malli, joista en tietenkään itse tajunnut mitään. Reipas miesmyyjä (hei, en saanut sätkyä enkä juossut ulos liikkeestä!) osasi kertoa minulle laitteista tavalla, jota minäkin ymmärsin. Tästä hyvästä hänelle pitäisi myöntää jonkin diplomi vähintään. Myyjä sai minut vakuuttumaan erään mallin sopivuudesta itselleni juuri kun kello oli 21.00 ja kauppa sulki oviaan. Siirryin myyntitiskille ja vasta siinä vaiheessa selvisi, että myyjä oli harjoittelija, joka ei tiennyt kyseisen mallin olevan lopussa. Args.

Olin kymmenen minuuttia suljetussa elektroniikkakaupassa neljän myyjän keskellä (painajainen potenssiin viisi ;-) ja lopulta minulle tilattiin kamera Tampereelta. Joudun siis ottamaan vastaan yltäpäältä Tampere-bakteereissa ;-) olevan kameran JA joudun uudestaan menemään sinne hiivatin teknoliikkeeseen niiden nuorten miesmyyjien sekaan. Toivotaan, että saan kameran mielellään tämän viikon aikana, sillä ensi tiistaina lennän maahan, jossa toivottavasti silloin juhlitaan jalkapallon EM-kultaa...

5 päivää vielä...

2008-06-22T23:31:00.001+03:00

Tähän aikaan minun olisi hyvä olla jo nukkumassa, mutta olkoon menneeksi, kun on kesä ja Italia yrittää punnertaa kisoissa jatkoon. Enää viisi työpäivää ja sitten alkaa loma...

[Muokkaus myöhemmin: Italiahan ei mihinkään jatkoon punnertanut ja sen pituinen se. Onneksi Saksa on vielä mukana.]

Pilvistä ja palloisaa juhannusta!

2008-06-20T15:04:00.005+03:00

Haaa, nyt taitaa olla joku juhannus meneillään. Pienesti vahingoniloisena katselen harmaata näkymää ikkunasta enkä ole yhtään kateellinen merellä ja mökeillä oleville tyypeille. Minulla on tiedossa pienet ja varmaan rauhalliset kaupunkikekkerit, jotka osuvat sopivasti suunnitelmiini. Univelkaa ja kotitöitä on kertynyt sen verran rästiin, että tämä pitkä viikonloppu kuluu leppoisasti niiden hoitamiseen. Ja EM-kisojen seuraamiseen....

Eilinen peli oli mainio! Saksa voitti, kuten Terkut täältä* jo ehti kertomaan. Ottelu oli jännittävä ja sitä katsoessa jalkapallon osakkeet minun penkkiurheilupörssissä nousivat rajusti.

Monien lajien osalta kiinnostustani syövät huippu-urheilun tietyt ongelmat, joita tällä hetkellä käsitellään mediassa Suomen hiihtäjien osalta. Kiinnostukseni yleis- ja kestävyysurheilua kohtaan on lopahtanut lähes kokonaan, sillä aavistukseni mukaan juuri niissä dopingilla on merkittävin rooli. Autourheilun puolelta F1 on jotenkin kiinnostavaa, mutta onhan se hirvittävän epäekologista eikä sitä fyysisestä rankkuudesta huolimatta voi mielestäni urheiluna verrata muihin lajeihin. Monien taitolajien (esim. taitoluistelu, voimistelu) ongelma on siinä, että ne perustuvat mielestäni liian paljon tuomarien pisteytykseen. Joukkuelajeista jalkapallo on miellyttänyt kohteliaisuudellaan ja siisteydellään. Esimerkiksi jääkiekko sai minulta kenkää liian rajujen taklausten, tappeluiden ja mainostulvan vuoksi. Tällä hetkellä fanitan urheilulajeina mm. jalkapalloa, suunnistusta, purjehdusta, esteratsastusta, alppihiihtoa, mailapelejä, taitoluistelua ja voimistelua. Yleisurheilun puolella kunnioitan ottelijoita, joiden pitkäkestoinen ja monipuolisuutta vaativa urakka on kunnioitettava. Mitään noista lajeista en seuraa, mutta silloin tällöin juutun ruudun ääreen jalkapallon, esteratsastuksen tai alppihiihdon vuoksi.

Jos alkaisin jotain urheilulajia seurata, niin kyllä se varmaan olisi jalkapallo. Se kuitenkin taitaisi edellyttää sitä, että olisi joku joukkue, jota kannattaa. Olen kerran käynyt HJK:n matsissa loppukesällä 2006 ja siitä tulikin HJK:lle kauden ensimmäinen tappiomatsi. Vähän masentava alku siis... Katsotaan nyt kuitenkin herättävätkö nämä EM-kisat minussa jotain pysyvämpää kipinää.

* Tsekkaa ihmeessä ruohonjuuritason tunnelmia suoraan Baselista. Juuri tämän takia minä niin tykkään blogeista...!!

Trixin ja Flixin kuva: http://www.besteuro2008.info/mascots.html

Cheese!

2008-06-17T21:06:00.001+03:00

Kun minä en näytä saavan millään edistettyä kameran hankintaa, ovat täysin tuntemattomat ihmiset alkaneet tyrkyttää minulle omia kuvausvälineitään koekäyttöön. Pääsin tänään ikuistamaan kolme matkailevaa pariskuntaa rautatieaseman edessä. Seisoin noin 15 minuuttia assan edessä odottamassa erästä sukulaisneitiä (mörökölli sinut vieköön!), joka halusi ehdottomasti tavata juuri kyseisessä paikassa, mutta oli tietenkin tuttuun tapaansa myöhässä. Minä sen sijaan olin tällä kertaa ajoissa ja sain rinkkaväen luottotehtäviä osakseni. Matkailijoiden määrä Helsingissä on mahdollisesti kasvussa tai sitten minä vaan näytän avuliaalta, sillä vain viikko sitten kuvasin pyynnöstä japanilaisryhmää Pikku-Parlamentin puistossa.

Olisi varmaan pitänyt varoittaa niitä matkailijoita siitä, että minuun ei kuvaajana ole luottamista. Joskus hyvin kauan sitten erityisesti isoveljelläni oli tapana nauraa otoksilleni. Kerrankin olin ratsastusleirillä kuvannut ahkerasti ja paneutuen kokonaisen 24 kuvan filmin. Valokuvaamosta (ennen vanhaanhan kuvat täytyi kehittää...) sain kuitenkin kummallisia kuvia puolikkaista hevosista. Veljeni kyseli ilkkuen, miksi en ole kuvannut hevosten selkiä ja korvia. Tähän minä yritin kovasti puolustautua, että hevosten yläosa on tarkoituksella jätetty pois. Toivottavasti matkailijat päätyivät kokonaisina kuviinsa. Yksi pariskunta halusi muuten kuvassa pussailla, tai paremminkin nuoleskella toisiaan...

Sitomisleikkejä ja sitoutumiskammoa

2008-06-16T21:15:00.001+03:00

Aarghs, miten minä inhoankaan kaikenlaisia kanta-asiakaskortteja. Jos suostuisi ottamaan vastaan kaikki kortit, joita tyrkytetään, niin niitä varten pitäisi hankkia erillinen käsilaukku. Kanta-asiakkuudet aiheuttavat myös kotiin melkoisen paperijätekasan, vaikka postilaatikossa lukee Ei mainoksia. Kanta-asiakaspostihan lähetetään henkilökohtaisesti omalla nimellä. Edelleen on helppo laskea, että kanta-asiakasjärjestelmät aiheuttavat kustannuksia, joiden kulut siirretään tietenkin kuluttajahintoihin. Suhteellisesti eniten maksamaan joutuvat ne kuluttajat, jotka ostavat tuotteita liittymättä kanta-asiakasohjelmiin, koska he eivät luonnollisestikaan saa bonuspisteitä ja etuseteleitä. Suurin osa meistä siis maksaa siitä, että saa kotiinsa mainoksia ja sitoutuu tiettyihin tuotemerkkeihin sekä kauppaketjuihin. Rasittavan nerokas systeemi kauppiaille.

Viime aikoina olen osittain joutunut ja osittain itse halunnut sitoutua työnantajaani, mikä tuntuu välillä hyvältä, mutta välillä se puolestaan aiheuttaa neuroottisia oireita. Esimerkiksi työterveyshuollon palveluihin suhtaudun vähän epäluuloisesti, kun taas työsuhdeasuntoni on oikein mukava. Toisaalta pari päivää sitten sain mielenkiintoisen työtarjouksen, joka pisti miettimään myös tämän asunnon merkitystä ja taas sitä kuuluisaa sitoutumista.

Olen pitkään sitoutunut lähinnä projekteihin ja halunnut säilyttää tietynlaisen autonomian. Olen ajatellut, että saatan vaihtaa kotimaata tai -kaupunkia ja työtehtävätkin voivat vaihtua radikaalisti oman osaamisen puitteissa. Tämän vuoksi myös seuraan ulkosuomalaisten ja muualla Suomessa asuvien blogeja. Kotini on sisustettu itseäni miellyttävällä tavalla, mutta erittäin halvalla. Huonekalut ja kodinkoneet ovat pääasiassa perittyjä tai käytettyinä ostettuja, mutta ihan kelvollisia ja siistejä tietenkin. Arvostan käsityötä, pidän vanhoista esineistä ja käytän mielelläni omia käsiä esim. kunnostamiseen tai ompelemiseen. Ja vaikken huippuekologinen olekaan, niin selittelen hankintoja ainakin itselleni myös ekologisin perustein. On kuitenkin myös myönnettävä, että en ole halunnut sijoittaa paljon rahaa materiaan, koska olen ajatellut, että se sitouttaa minua tiettyyn paikkaan. Muuttaminen on helpompaa, jos ei ole paljon tavaroita. Kuvittelen myös tavaroista eroon hankkiutumisen olevan helpompaa, jos niihin ei ole sijoittanut paljon rahaa.

Olen joutunut tunnustamaan, että poden sitoutumiskammoa, mikä ei liity pelkästään bonuskortteihin ja huonekaluihin. Yritän kehittyä tässä asiassa...

[Lisäys klo 21.45] Tätä marmatusta kirjoittaessani kuuntelin Stadikalta Bon Jovin keikkaa, joka kuuluu valitettavan huonosti. Tuulee ilmeisesti väärään suuntaan :-p Nyt menee Keep The Faith, joka on vaan niin kovin hieno ja muistorikas...

Projektin väliraportti

2008-06-15T20:43:00.002+03:00

No, tänä viikonloppuna on harrastettu vapaa-aikaa (vrt. aiempi postaus). Kävin mm. Nuuksion kansallispuistossa päiväreissulla, jonka kuljetukset, ruokailut ja ohjelma oli järjestetty valmiiksi. Reissun tarjosi ilmaiseksi eräs yhdistys, johon kuulun. Kiitos ihmisille, jotka jaksavat järjestellä tällaisia! Vaikkei päivä ollut mitenkään rankka, nukahdin illalla television ääreen. Ulkoilmaelämää pitäisi varmaan harrastaa vähän enemmänkin... Nuuksiossa harmitti, kun en ole vieläkään saatu hankittua kameraa, sillä kuvattavaa olisi ollut. Täytyy yrittää ryhdistäytyä, sillä kesän aikana kapineelle olisi paljonkin käyttöä.

Haikailua kiireen seassa

2008-06-10T18:13:00.001+03:00

Eilinen peli (Italia-Hollanti) oli hyvä, mutta vanhalle Italian kannattajalle vähän surullinen. Italian joukkueen siniset paidat toivat mieleen "meidän poikien" joukkueen joskus silloin, kun olin ihanan teini-ikäinen. Silloin nurmikko oli vihreää, aurinko paistoi joka päivä upeasti, radio soitti hyvää musaa ja meillä oli niin mukavaa. Jokaisella tytöllä oli joukkueessa joku suosikki. Siis poikapelaaja, jota ihaili ja johon oli enemmän tai vähemmän ihastunut. Muut yleensä paljastivat suosikkinsa vähintään kavereilleen, mutta minä tietenkin hellin suosikkiani vain omassa mielessä suurena salaisuutena. Koska ujot oppivat kontrolloimaan omaa katsettaankin, muut eivät yleensä saa selville heidän ajatuksiaan elleivät satu olemaan erityisen tarkkasilmäisiä. Ujoille omien haaveiden paljastuminen on haavoittavaa.

Ujoudesta huolimatta tälle viikolle on kasaantunut kolme sosiaalista kesärientoa, joilla kaikilla on yhteys ammattiin tai työhön. Toivottavasti edes joku niistä on rentouttava ja mukava. Loman alkuun on aikaa vain pari viikkoa ja sitä ennen pitäisi selvitä hirveän monista töistä, hankkia muutamia asioita ja hoitaa useita järjestelyitä. Apua... Jokainen lomaopas varoittelee, että juuri näin ei saisi lomaansa järjestellä. Kaiken huipuksi juuri samaan ajankohtaan osuu nuo Eeämmät, joista ei voi kauheasti tinkiä. Nyt aloittivat Espanja ja Venäjä, joiden matsia aion seurata ainakin toisella silmällä tästä koneen äärestä.

Suomi, Suomi, missä on se Suomi?

2008-06-09T20:24:00.002+03:00

Apua! EM-kisat alkoivat, enkä ole vielä ehtinyt mukaan. Joku suosikkimaa pitäis valita, kun se ei sattuneesta syystä voi olla Suomi. Ranska? Saksa? Italia? (Miksei se koskaan voi olla Suomi!!!)

Iloisia uutisia on parikin. Usko kameran löytymiseen on palannut henkiin, kun olen saanut asiaan apua täältä ja muualta. En muuten osannut odottaa, että blogittaminen on tälläkin tavalla antoisaa! Lisäksi tänä aamuna töissä kävi niin, että eräs yhteistyökollega soitti minulle kehuakseen toimintaani läpikotaisin. Niisk. No, hän on itse reilu vuosi sitten kouluttanut minua toimimaan niin kuin olin nyt menestyksekkäästi toiminut. Mutta silti, tuntui kivalta. Lisäksi kuulin, että eräs ystäväni on aloittanut työt aivan kotini vieressä ja toinen ystävä aloittaa työt oman työpaikkani naapurissa. Jospa sen jälkeen ehdittäisiin tapaamaan edes vähän useammin. Edes vähän useammin. Aika kuluu vaan niin kauhean nopeasti ja nytkin kello on jo vaikka mitä.

Viime päivinä olen tullut siihen tulokseen, että minun pitäisi nukkua enemmän ja roikkua netissä vähemmän. Heh.

Kamera olis kiva, mutta...

2008-06-04T22:05:00.005+03:00

Jos omistaisin digi-kameran, minun olisi hieman helpompi välittää teille kuvallisia tuokioita elämästäni. Kuten aiemmin kerroin, en pidä shoppailusta. Kaikkein pahinta on teknisten vempeleiden ostaminen, sillä ellei halua ostaa postimyynnillä, joutuu menemään miehiselle vyöhykkeelle. Onko mitään inhottavampaa, kuin mennä miesmyyjiä vilisevään kodinkonekauppaan, jossa joku palvelualtis hemmo ryntää heti luoksesi esittelemään täysin tuntemattomia mustia laatikoita käyttäen arkikielen sanoja kuten XD-6283-vastaanotin, KY86-portti, IV4-kortinlukija, langaton PV-yhteys jne? Jos siis joku osaa neuvoa minulle jotain digi-kameran hankkimisesta, niin olkaa hyvät. En tiedä niistä juuri mitään.

Tiedotus lukijoille

2008-06-03T16:45:00.001+03:00

Siitä huolimatta, ettei blogillani varmaan ole muita lukijoita kuin alati kohteliaat X ja Y, haluan varoittaa eräästä asiasta. Blogini tarkoitus ei nimittäin ole olla hauska, muodikas, nokkela eikä yhteiskunnallisesti valveutunut. Päin vastoin, tämä blogi sisältää kuivahkoja kuvauksia taviselämästä ja joitakin muita satunnaisesti mieleen tulevia aiheita. En halua valita näytille vain parhaita puolia elämästäni ja kuvauksellisimpia tilanteita, sillä silloin kun nautin niistä, olen kaukana blogistani tekemässä jotain muuta. (Luojan kiitos, teen välillä jotain muuta.) Yritän kuitenkin muistaa päivittää blogiini joskus myös niitä paraatihetkiä - katsotaan onnistunko.

Törsäilyä

2008-06-01T20:36:00.002+03:00

En pidä shoppailusta enkä kiertele mielelläni kauppojen tungoksessa ja metelissä. En myöskään ole kovin materialistinen, vaan vältän turhia ostoksia ja kodin muuttumista varastoksi. Opiskeluaikana ei tietenkään edes ollut varaa shoppailun harrastamiseen. Työhön siirtymisen jälkeen on ollut pakko ostaa uusien tarpeiden lisäksi aiemmin viivästettyjä hankintoja, kun loppuun kulutetut kodinkoneet ja muutkin esineet ovat joutuneet sairauseläkkeelle. Kauppakeskus-burnout on lähellä! Kirpputoreilla on mielestäni rennoin tunnelma, sillä siellä myyjät eivät tyrkytä mitään, tungos ei ole järjetön eikä kaiuttimista jankuteta mainoksia. Valitettavasti kaikkea ei löydy kirpputoreilta. Rasittavasta etsiskelystä, sovittamisesta, vertailusta ja päätöstenteoista huolimatta moni uusi kapine/hepene ilahduttaa arjessa. Tänään ostin uuden imurin, hirveästi ruokatarvikkeita ja vähän muutakin tarpeellista. Imuri on loistava. Hiljainen, tehokas ja kevyesti liikkuva kone, joka toivottavasti parantaa suhdettani itse imurointiin. Palkinnoksi imurin sisäänajosta kokkasin aasialaisia herkkuja. Kauan eläköön sunnuntaiaukioloajat!

Olen muuten niin onneton ostelija, etten ole aikaisemmin tajunnut avokaupan ja palautusoikeuden mahdollisuuksia. Tai ehkä vain olen niin ujo, etten ole ennen uskaltanut ajatella palauttavani jotain. Viime syksynä jouduin palauttamaan kolmannella käyttökerralla rikkoutuneet kengät pikkuliikkeen myyjälle, joka ei ensin halunnut ottaa palautusta vastaan. Onneksi olin selvittänyt asian juridisen puolen etukäteen, sillä myyjä sai hepulin ja haukkui minua mm.kiristäjäksi. Olin ennen liikkeeseen menoa joutunut psyykkaamaan itseäni tosi paljon, sillä en todellakaan pidä valittamisesta kuten eivät yleensä muutkaan ujot. Käsittelin sitten kyseistä tapausta usemman ihmisen kanssa ja taisin kehittyä shoppaajana. Tänä keväänä olen käyttänyt vaatekaupoille tyypillistä parin viikon palautusaikaa useamman kerran. Ainakin minunkaltaiselle hitaalle päätöksentekijälle se on mahtava tapa saada miettimisaikaa ja sovittaa vaatteita rauhassa kotona.

Jo joutui...

2008-05-31T23:29:00.004+03:00

Tähän mennessä takana on melko kummallinen viikko. Koin onnistumisen elämyksiä, sain palkankorotuksen sekä ehdotuksen toisenlaisesta palkitsemisesta ja ostin hyvään aikaan lisää sijoitusosuuksia. Olin myös mukana koulutuksessa, joka oli paitsi virkistävä myös ajatuksia herättävä. Vapaa-ajan puolella kaksi pitkään hiljaiseloa viettänyttä opetusalalla* toimivaa ystävää otti yhteyttä.

Työviikko alkoi enteellisesti, sillä heti maanantaiaamuna sekä puhelimeni että elintärkeä tietokoneohjelma kieltäytyivät toimimasta. Vaikka sain varapuhelimen nopeasti, mikään ei sujunut tavalliseen tapaan. Tietokoneohjelma dissasi minut myös toisena päivänä aiheuttaen töiden kasaantumista muihin ajankohtiin. Ikävintä töiden kasaantumisessa on se, että kyseisillä töillä on lakiin perustuvat määräajat. En osaa vielä hallita työaikaani järkevästi, enkä arvioida projektien suuruutta. Nyt kesän kynnyksellä onkin pieniä katastrofin aineksia ilmassa, mitä ei helpottanut elämäni ensimmäinen siitepölykatastrofi. Olo on ollut sellainen, että tekisi mieli raapia silmät päästä ja roikottaa kieltä koiramaisesti suun ulkopuolella hengityksen helpottamiseksi. Normaalitöiden lisäksi jouduin järjestelemään ensi syksyn muutoksia, jotka tarkoittavat julkisella sektorilla hemmetisti paperityötä ja byrokratiaa. Lisäksi talvikauden loppuminen tarkoitti sitä, että muutamat talven kanssamme viettäneet työkaverit lopettivat meillä. Minulle luopuminen on aina ollut jollain tavalla vaikeaa. Haikeaa.

Eräs työtoveri pysyväisluontoisten ongelmiensa lisäksi kaipaa ilmeisesti jo sen verran kesälomaa, että sain taas vastaanottaa yhden kohtauksen, jonka aikana hän tulee minun työhuoneeseen sähisemään. Mainittakoon, että minulla ei ole paljon muuta yhteistä hänen kanssaan kuin kahvihuone. Arvaan toki mistä henkilökohtaisesta syystä hän minulle tiuskii, sähisee ja muljauttelee silmiään, mutta en aio ottaa hänen ongelmiaan omikseni. Toisaalta en myöskään enää ahdistu hänen käyttäytymisestään, koska olen päättänyt nauttia hänen esityksistään ammatillisesti. Suhteessa diagnoosiinsa hän käyttäytyy täysin ymmärrettävästi ja ennustettavasti.

Paljon muutakin hienoa, outoa, mukavaa ja ärsyttävää sisältyi työviikkoon, joka huipentui jälleen kuvaavasti. Perjantaina työpaikalta pois kiirehtiessäni astuin asfaltilla pötköttäneen harmaakirjavan linnunpoikasen päälle ja seurasin tapaturman jälkeen sen siirtymistä ajasta ikuisuuteen.

Tänään heräsin pitkien unien jälkeen siihen, että on ihana aurinkoinen päivä ja kiva fiilis. Päätin käyttää torstaina ja perjantaina kertyneen kiukkuenergian omaksi hyväkseni. Sain muutamia ikuisuusprojekteja jo valmiiksi ja tein pari napakkaa päätöstä. Ensinnäkin pyysin erästä ystävääni palauttamaan lainaamansa kapineen, jota itsekin tarvitsen. Aikanaan ystävä lainasi esinettä pariksi päiväksi eikä enää pari viikkoakaan riitä kuvaamaan kulunutta laina-aikaa. Asiassa ärsyttää myös lainaustapa. Tämä ystävä ei nimittäin ollut ehtinyt tapaamaan tai pitämään yhteyttä, mutta kerran hän yllättäen soitti olevansa melko lähellä kotiani ja halusi tulla kylään. Sattumalta hän samalla kerralla halusi ottaa esineeni lainaksi. Minusta olisi ollut asiallista, että hän olisi jo puhelun aikana pyytänyt esinettä lainaksi eikä vasta muina miehinä kahvipöydässä, koska hän oli selvästikin suunnitellut asian etukäteen. Seuraavassa tapaamisessa aion myös ilmoittaa ajallisen takarajan toiselle projektille, jota hänen on pitänyt hoitaa yli puoli vuotta ja kyseinen projekti sattuu odottamaan hoitamista minun tiloissani. Tämä ystävä on kyllä ystävyyden arvoinen, mutta viime aikoina hän on useammassa asiassa käyttäytynyt minua kohtaan epäasiallisesti, minkä aion hänelle kertoa. Toisekseen päätin, että erästä hyväntekeväisyystarkoitusta varten eteiseen keräämäni vaatekasa siirtyy tämän viikonlopun aikana sittenkin UFF:n laatikkoon. Se on minulle huomattavasti helpompaa.

Minäkin olen kunnon kesäloman tarpeessa, mutta lomaa on tosiaan vaan se pari viikkoa. Tiedän selviäväni, mutta ansiotyön ulkopuolisista rasitteista aion tinkiä.

* Opetusalan ihmisistä moni pääsi jo piiiitkälle kesälomalle ja ystäväni siirtyivät heti valtakunnan rajojen ulkopuolelle reppumatkailemaan. Tämä kihisee kateudesta ja miettii, mihin hyvään tarkoitukseen ruhtinaallisen kahden viikon lomansa käyttäisi.

Anteeks, voisitteks te kertoo mihin mä oon menossa?

2008-05-26T03:03:00.001+03:00

Olen viikonloppuna ehtinyt vähän siivoilla vanhoja papereita. Vaikka olen harrastanut kyseistä puuhaa ennenkin, löytyy vanhoista pinoista ja mapeista aivan käsittämättömän vanhaa todistusaineistoa. Jouduin vähän käymään läpi erään edesmenneen ihmissuhteen lonkeroita, mikä ei kyllä tuntunut missään. No oikeesti, tuntui se sentään kaukaiselta. Eräästä pinosta löytyi talteen leikkaamani artikkeli ajan haltuun ottamisesta. Voi sylvi, aika on ollut hyppysteni ulottumattomissa ainakin vuoden verran. Yhdessä artikkelin kohdassa todettiin seuraavasti:

"Laadi pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteita ja tarkastele niitä säännöllisin väliajoin. - - Ajankäytön suunnittelu helpottuu, kun tiedät, mihin tähtäät."

Apua, help, pause, pelastusveneisiin! En minä tiedä, mihin minä tähtään. Aiemmin olen kyllä aina tiennyt, mihin tähtään, mutta nyt kiikareissa näkyy silkkaa sumua. Menneisyyteen katsoessa näen määrätietoista menoa, joka on aina edennyt tavoitteisiin joko suoraa tai kiemuraista reittiä. Tällä hetkellä sen sijaan on pää aika tyhjänä tavoitteista. Ihan hyvä asia on varmaan se, että minä en enää jaksa työntää nenääni kaikkiin paikkoihin. Olen oppinut kieltäytymään, priorisoimaan, laiskottelemaan ja tekemään omankin pääni mukaan. Toisaalta huomaan, että kalenterini on nykyään vähän liiankin tyhjä eikä kännykkä ilmoita uusista viesteistä enää kovinkaan usein.

Tulevaisuus sisältää varmasti työntekoa. Se voisi sisältää myös uusia harrastuksia, asunnon oston, opiskelua, matkustelua, uusia ystäviä ja seurustelua. Sitä ennen pitäisi keksiä mitä haluaa, mikä on mahdollista ja mihin pyrkii. Uusiin ihmisiin tutustuminen vaatisi varmaan muutakin kuin töissä käymistä ja tietokoneen ääressä istumista, vaikka tapaahan niidenkin kautta ihmisiä.

Viimeisenä neuvona artikkelissa todetaan: "Tee, äläkä puhu. Muista että ajankäytön hallinta on asenne elämään."

Puhuminen (tai bloggaaminen) taitaa vaan olla helpompaa kuin tekeminen…

Ja meillä kaikilla oli niin muukaavaa

2008-05-23T08:42:00.001+03:00

Voisinpa matkustaa takaisin lapsuuteen viikoksi. Palkkapäiväksi takaisin...

Hankitaan Elämä

2008-05-21T06:37:00.001+03:00

Jotenkin tuntuu oudolta aloittaa blogi ilman mitään projektia. Useimmilla seuraamillani blogeilla on jokin punainen lanka. Järjestetään häitä, odotetaan perheenlisäystä, asutaan ulkomailla, matkustellaan, retkeillään, raportoidaan käsitöiden edistymisestä tai kehitellään uusia reseptejä. Näiden projektien ympärille sitten kietoutuu bloggaajan arki ja elämä. Minulla on vain arki ja elämä.

Arki ja elämä tuntuu kuluvan töissä. Noudatan virallisesti virka-aikaa, mutta jostain hemmetin syystä teen ilmaista ylityötä, kuten kuulemma moni muukin. Häpeäkseni tunnustan kantavani kotiin työpapereita ja pyörittäväni työasioita mielessä vapaa-aikana. Ihan krooninen työholisti en silti usko olevani. Uskon ylitöiden johtuvan siitä, että olen yli 10 vuotta elänyt pätkäelämää, elänyt epävarmuudessa, opiskellut aina vaan uutta ja yrittänyt osoittaa pätevyyteni. Hiljattain kuitenkin työelämästä katosi epävarmuus. Se aiheutti itse asiassa ahdistusta ja tyhjyyttä. Kollega totesi, että vakituinen työpaikka tuntuu välillä vankilalta. Niin, minä olen osannut nauttia pitkistä lomista ja suuren osan ulkomaan matkoistakin olen tehnyt ex temporee. Siitä huolimatta ymmärrän nyt, että olen panostanut työhön vapaa-ajan kustannuksella.

Pätkätyöläisenä olen kehittynyt hyväksi määräaikaisten ongelmien ratkaisemisessa. Pitäisikö minun nyt siis tehdä vapaa-ajasta projekti?

Mäkin haluun!

2008-05-20T05:44:00.001+03:00

Olen blogittanut passiivisesti ainakin pari vuotta. Siis tirkistellyt. Passiivisuus ja tirkistely taitavat jollain tavalla kuvata elämääni laajemminkin. Olen kaiken lisäksi kuvitellut, ettei oman blogin pitäminen ole minulle mahdollista. Sitä varten on ainakin viisitoista kelvollista tekosyytä.

Tänään kuitenkin päätin, että täältä tullaan ja tervemenoa. Toisaalta haluan pysyä kaapissa ja toisaalta kurkistaa ulos. Katsotaan mitä tästä tulee.